Keskustelu
| Vaivainen | Ongelmia | 14.5.2009 18.04 |
| Töissä on hankala tilanne en ole saanut riittäävää perehdytystä työtehtäviini. Nyt on ongelmia joista syy vieriytyy niskoilleni enkä enää itsekään tiedä olenko oikea syyllinen. Työssä on asioita joihin ein edes kysymällä ole saanut vastauksia tuntuu että ne joiden pitäisi opastaa eivät itsekään ole perillä asioista. Olen ytittäny tehdä kaine harkiten ja oikein mutta nyt alan väsymään tähän. Pyydän esirukousta että työtehtäviin tulisi selkeät ohjeet ja pelisäännöt ja jokainen kantaisi vastuun myös perehdyttämisestaä. |
||
| Hannu | Re: Ongelmia | 14.5.2009 22.53 |
| Hei, tuntuu tutulta tilanteelta. Jos olet uudestisyntynyt Jeesukseen Kristukseen uskova, niin sinullahan pitäisi sujua kaikki ok. Mutta ei! Siellä on tavallaan piilossa outo vastustaja, joka kaivaa maata jalkojesi alta. Yht'äkkiä vaan koet olevasi melkein ulkopuolinen. Se on tosi uuvuttavaa. Itse en jaksanut kuin kolme vuotta. Olin välillä sairaslomillakin "kosmeettisesti" aika pienten vaivojen takia, jotta sain vähän tilanteeseeni "happea". Lopulta lähdin pois. Se on uskovien vainoa, jonka perkele omien palvelijoidensa kautta saa aikaan. Ja usein myös kyvyttömien johtajan pallille pääseiden ihmisten aikaansaannosta. Siitä kärsii koko työyhteisö. Olet oikeassa, rukousta tarvitaan. Oikein taistelurukousta. Yritämme muistaa sinua Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä. |
||
