Keskustelu
| Hannu | Vaikea paikka | 11.3.2009 0.33 |
| Oikeastaan vaikein paikka minulle on ollut käydä puhumassa leivänjakotilaisuudessa. Tilaisuuden alussa on pieni hartaushetki; noin 15 minuutin puhe ja sen jälkeen porukat siirtyvät saamaan kipeästi kaipaamaansa ruoka-avustusta. Joskus muutamia ihmisiä jää keskustelemaan hengellisistä asioista, tai he pyytävät esirukousta vaikeaan elämän tilanteeseen/sairauteen. Minulle järkyttävää oli se, että siinä joukossa oli muutamia koulu-kavereitani. Hyvin monelta heistä oli "nykäisty matto raa'alla tavalla jalkojen alta pois". Jotkut olivat kokeneet avioeron, sairauden, joutuneet työttömäksi, velkaantuneet, joutuneet petetyksi, elävät uhkailujen ja pelon alla, ovat masentuneita ja toivottomia, olivat sairastuneet psyykkisesti, olivat joutuneet väliinputoajiksi, jne. Muutama heidän joukostaan on tunnustava kristitty, joku voi olla ateistikin - en tiedä. Heidän kärsivät katseensa odottivat janoisesti apua. En voinut aloittaa puhetta ollenkaan samanlaisesti, kuin normaaleissa seurakunnan vakiintuneissa tilaisuuksissa. Koin joutuneeni "läpivalaisun" paikalle. Ei ollut muuta apua kuin elävä Jumala, ylösnoussut Jeesus Kristus ja Pyhä Henki. Kiitos Jumalalle ja Jeesukselle Kristukselle, että Hän auttaa meitä ja on luvannut olla kanssamme maailman loppuun saakka. Ja Jeesus rukoilee Isän tykönä puolestamme! Monet uskovaiset ovat nyt erilaisissa "tyhjennyskouluissa". Siitä ei vain uskalleta avoimesti puhua. Jumala vie meidät niin alas, koska muulla tavalla me emme opi ymmärtämään ja rakastamaan masentuneita, sairaita, avioeron kokeneita, vangittuja, huonomaineisia, omaisuutensa menettäneitä, yhteiskunnan kaltoin kohtelemia, yksinäisiä, hyljättyjä, pelokkaita, leskiä, orpoja, kehitysvammaisia, köyhiä, mielenterveyspotilaita, alkoholisteja, huumeiden käyttäjiä, rikoksiin sortuneita, vanhuksia jne. Useilla on "oikeat" Raamatun lauseet huulilla, mutta ei laisinkaan niitä tekoja käytännön tasolla, joita Jeesus kehotti meitä tekemään lähimmäisillemme. Me olemme jämähtäneet raiteille, jotka lähtivät eteenpäin 70 vuotta sitten, 100 vuotta sitten, 200 vuotta sitten! Jos tahdomme käsittää Jumalan tahtoa Hänen seurakunnastaan, meidän on palattava seurakunnan "alkuun" nähdäksemme, mitä Hän silloin sanoi ja teki. Silloin löydämme Hänen tahtonsa korkeimman ilmaisun. Ap.teot ovat kirkkohistorian "genesis", alku ja Paavalin aikuinen seurakunta eli Hengen työn "genesistä", alkuaikaa. Seurakunnan olosuhteet ovat tänään suuresti erilaiset, mutta nykyinen tilanne ei mitenkään voi olla meidän esimerkkimme eikä arvovaltainen oppaamme. Meidän tulee palata "alkuun". Jumalan iäinen tahto on ainoastaan se, minkä Hän on asettanut alussa esimerkiksemme. Se on jumalallinen ohje ja mallimme kaikiksi ajoiksi. Lisäksi uskon, että meidän lopun ajan kristittyjen tärkein tehtävä on korjata suhteemme Herraan. Syventyä syvemmälle Jeesukseen. Maailmassa elävät ihmiset hapuilevat yhä kiihkeämmällä haparoinnilla sisältöä ja uusia kokemuksia elämäänsä! He yrittävät sillä tavoin tyydyttää Jumalan kaipuunsa. Suurin osa seurakunnista ei näe tätä, eivätkä osaa tarjota apuaan. Se ei tapahdu saarnastuolista, vaan usein yksilötasolla henkilökohtaisesti. Meidän täytyy lähteä kaduille, ulos kirkkosaleista ja seurakunnista tavallisten ihmisten luokse - kohtaamaan heidät. Eräskin kertoo: "Olen iloinen siitä, että pappi ei saarnannut mitään oppia, uskonkappaleita tai uskontoa. Hän esitti rakastavan Vapahtajan, Jeesuksen Kristuksen, joka voisi antaa anteeksi syntini ja tehdä minut vapaaksi. Ensi kertaa huomasin, että minun ei tarvitse itse tehdä tai yrittää mitään. Sain vain uskoa, mitä oli tehty puolestani Golgatan ristillä." Tänä päivänä monet Jumalan lapset luulevat, että Jumalan voima on sellaista, joka koetaan ja tunnetaan, mutta sitä ei koeta ainakaan tunteina. Se selviää Watchman Nee:n kirjasta Sielun piilevä voima. Eli monet uskovat erehtyvät pitämään sielullista voimaa Jumalan voimana! "Meidän pitää tehdä mitä voimme, ennen kuin Hän antaa meille voiman tehdä mitä me emme voi." "Mikä tahansa evankelioimismuoto toimii, jos Jumala on mukana." "Kuinka voit repiä saatanan varustuksia jos sinulla ei ole voimaa kääntää TV:tä pois päältä?" Lainaukset: Leonard Ravenhill Hyvin usein minustakin tuntuu tältä: "On eloni savu, mi kiemurtain päin taivasta kohota koittaa. Ah, taistoni heikko on yritys vain unen vallasta maailma voittaa. (Kirjasta: Herätys on täällä, Algot Niklasson) Hyvä ystävä, kun sinä joudut koettelemuksiin, ajattele sitä kirkkautta, joka meitä odottaa surujemme jälkeen. (2Kor.4: 16, 17) Raamattu sanoo hyvin useassa kohdin meille, siis sinulle ja minulle: "Älä pelkää". Uskon, että Herra Jeesus Kristus haluaa sanoa sen myös juuri sinulle tänään.(Ps.23:4) Jumalan siunausta ja varjelusta sinulle! - Hannu |
||
| Rositha | Re: Vaikea paikka | 11.3.2009 13.57 |
| Hei Hannu! Tämä Ilkka Puhakan laulu "Älä pelkää" soi mielessäni kun viestiäsi luin. Siunausta työhösi! "Tunnen pelon vyöryvän aaltojen lailla, valtaansa kahliten kokonaan voimaton oon Voimat nuo hiipuvat ruumistain, jaksa jatkaa en matkaa, mä tähän jään -kuulla saan: Älä pelkää, hän vierelläs seisoo ja kannattaa. Älä pelkää, ei pimeyden voimat sua valtaan saa. Älä pelkää, hänen armonsa lopu ei milloinkaan. Älä pelkää, hän kanssasi kulkee ja johdattaa. Tunnen kaiken kaatuvan päälleni sorrun taakkani alle, mä jaksa en uupunut oon. Kukaan ei ymmärrä, vapisen, pelkään Tuntuu kuin matkani kesken jäis - kuulla saan Älä pelkää..." |
||
| Hannu | Re: Vaikea paikka | 11.3.2009 15.20 |
| Kiitos Rositha! Niin se rupesi soimaan minunkin mielessäni kun nuo kirjoittamasi sanat luin. Valtavan rohkaisevaa! Kiitos sinulle, kiitos Jumalalle! |
||
