Keskustelu
| Sonja 11.W | tarvitsen apua. | 28.10.2008 21.03 |
| Hei kaikille! Minulla ei ole kaikki kunnossa olen ruvennut näkemään harhoja. En ole katsonut mitään kauhu elokuvia tai vastaavaa.Toivon että voisitte rukoilla puolestani pelkään että joudun sairalaan sen takia. Minua pelottaa aika paljon.Pelkään että harhat tekevät minulle tai kaverilleini jotain.En halua olla mikään Psykoppaatti mutta pelkään ihan oikeasti. Olen joutunut käymään Kuraattorilla ja lääkärillä. Kuraattori lähetti minut lastenlinnaan sen takia kun kerroin hänelle. Pelkään että minua pidetään "Hulluna" Sen takia en ole uskaltanut kertoa kenellekkään muille paitsi äidilleni ja kahdelle kaverilleni. Minusta tuntuu välillä että elämä olisi aivan turhaa olen ollut todella surullinen ja muutenkin väsynyt. En saa unta kun en pysty ajatellemaan mitään muuta kuin "Harhoja" Ja minusta tuntuu myös että kaverini hylkäävät minut kokonaan.. Toivon että voisitte rukoilla puolestani! Kiitos. |
||
| Sippora | Re: tarvitsen apua. | 28.10.2008 21.38 |
| Pikku-Sonja, olet rohkea tyttö, näin päättelen kertomastasi. On hyvä, että olet kertonut asiasi aikuisille. Sinun ei tule jäädä yksin pohtimaan asioita, mitkä ovat aikuisillekin hyvin hämmentäviä. Muista, että Jeesus on voimallinen ottamaan pelkosi pois, johtuipa se mistä asiasta tahansa. Rukoilen puolestasi ja rohkaisen sinua kertomaan edelleenkin peloistasi luotettavalle aikuiselle, että saat purettua vaikeat asiat mielestäsi. Olet rakas ja tärkeä, aivan ainutlaatuinen Taivaan Isälle! Toivon runsasta siunausta sinulle! |
||
| Rositha | Re: tarvitsen apua. | 29.10.2008 8.30 |
| "Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen. Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen. Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on. Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton" Sonja-pieni! Älä pelkää sitä mitä koet, vaan luota siihen, että Taivaan Isä tietää mitä käyt läpi. Hän on sinun kanssasi, eikä sinua jätä. Olet Hänen rakas lapsensa, ja Hän pitää sinusta huolen. Olet Sonja rukouksissa, samoin perheesi. Ole luja ja rohkea! |
||
