Keskustelu

Äiti -57ÄIDIN HUOLI25.1.2008 10.21
Juuri 18 v täyttänyt poikani meni opiskelun työharjoitteluun 4 viikon ajaksi.
Samassa pikkufirmassa on myös muista oppilaitoksista tulleita harjoittelijoita 4 henkilöä.
Nyt kolme heistä on alkanut kiusaamaan poikaani.
Hän ei alkuun puhunut mitään asiasta, mutta näin, että jokin häntä vaivasi.
Sitten maanantain hän alkoi purkaa sisällään olevaa kamalaa pahaa oloa, mutta vannotti,että en saa ottaa yhtyttä kouluun, enkä ko.työpaikkaan.
Kertoi miettineensä jopa itsemurhaa.
Hän on pohjimmiltaa hyvin herkkä ja olemme kokeneet elämässä paljon vaikeuksia. mm.hänen isänsä vaikean sairauden ja kuoleman 4 v sitten.
Olen todella huolissani ja tuska poikani puolesta on suuri.
Olen rukoillut, mutta tuntuu, että en nyt pysty siihenkään.
Rukoilkaa poikani puolesta, että hän jaksaa ja kiusaaminen loppuu.
Ja minun puolesta,että osaan tukea häntä ja että Herra antaa meille voimia.
Kiitos!

SipporaRe: ÄIDIN HUOLI25.1.2008 11.56
Hei sinä Äiti!

Olen kokenut tuskaa lasteni puolesta ja tiedän, että Taivaan Isän lohdutus on siinä paras apu! Jumala myös vastaa ihmisten, asioiden, tapahtumien jne. kautta. Kun et itse jaksa rukoilla, niin tiedä, että Jumala kuulee huokauksetkin, sillä Pyhä Henki rukoilee meidän puolestamme. Olit rohkea, kun tahdoit jakaa asiasi, näin tiedämme rukoilla sinun ja poikasi puolesta.

Vahvistakoon ja lohduttakoon sinua Psalmin 94:18-19 sanat:
"Kun minä ajattelen: Minun jalkani horjuu, niin sinun armosi, Herra, minua tukee. Kun minulla on sydämessäni paljon murheita, niin Sinun lohdutuksesi ilahuttaa minun sieluni."

AnceligaRe: ÄIDIN HUOLI25.1.2008 15.09
Hei! Olen todella iloinen, että kirjoitit raskaan huolesi tänne, niin voimme yhdessä viedä sinut ja poikasi Kaikkivaltiaan Jumalan eteen. Hänellä on ratkaisut kaikkiin asioihin, eikä hän jätä ketään pulaan, joka Häneltä apua pyytää. Joskus meidän ihmisten täytyy myös tehdä oma osamme asioiden hoitamiseksi. Löytyisikö kuitenkin joku taho, johon voisi ottaa yhteyttä asian ratkaisemiseksi?

Rukoillaan tässä yhdessä, että Herra antaisi sinulle ymmärrystä ja viisautta ja paljon rakkautta käsitellä asiaa. Hän vapauttakoon poikasi kaikista kahleista ja antakoon hänelle rohkeutta ja voimia toimia Herran tahdon mukaan. Vaikuttakoon Herra myös kiusaajien sydämissä ja paljastakoon heille heidän tekonsa vääryyden ja antakoon heille rakkautta ja ymmärrystä poikaasi kohtaan. Isä Jumala olkoon kaikille osapuolille armollinen ja auttakoon sopuun pääsemisessä. Jeesus Kristuksen nimessä, aamen.

HannahRe: ÄIDIN HUOLI25.1.2008 15.38
Kiitos rakas Taivaan Isä , Sinä joka kuulet kaikki huokaukset sellaisetkin, joissa ei sanoja ole,
Sinä näet tämän äidille niin rakkaan pojan tilanteen, tuon hänet tässä hetkessä Sinun kasvojesi eteen ja kiitän Sinua Isä siitä, että tämä asia on edessäsi ja Sinä haluat auttaa tätä poikaa ja vastata tämän äidin rukouksiin.
Se että tämä asia on tähän tuotu niin se on myös tuotu Jeesukselle! Ja Jumalamme alttarille!
Isä antakoon kiusaajille synnintunnon ja piston sydämessä tästä asiasta ja pyydetään että ylin Tuomari nyt hoitaa tämän asian kuntoon ja poika saa nähdä, että kiusaamiset loppuvat.
Ja pyydetään että Isä vaikka poistaisi nämä kiusaajat tuosta paikasta Jeesuksen nimessä, se on mahdollista! Kiitos Herra että sinä voit muuttaa kaikki tilanteet tuolla harjoittelupaikassa!
Anna rauha pojan sydämeen ja poista kaikki pelko ja itsemurhamietteet Jeesuksen nimessä! Vapauta rakas Jeesus tämä poika! Ja anna äidille kaikki taivaallinen viisaus tässä tilanteessa puhua ja auttaa tätä niin rakasta poikaa!!!
Kiitos että saamme luottaa Taivaan Isän vastaavan ja hoitavan tämän asian! Odotamme rakas Jeesus vastaustasi!!!
Rakkaudella myös 18-vuotiaan pojan äiti

SepeteusRe: ÄIDIN HUOLI29.1.2008 22.43
Luotan rukouksen voimaan, ja olen itsekin saanut kokea sitä monta kertaa elämäni aikana. Minulle on kuitenkin kertynyt sen verran kokemuksia ja tietoa sosiaalisista tilanteista, että ajattelin tarjota myös pari käytännön neuvoa (ehkä ne ovat osa rukousvastausta):

Kouluaikana noin 20 vuotta sitten jouduin itse kiusauksen kohteeksi. Se oli tosin melko lievää, lähinnä sanallista tölvimistä. Viisas äitini opettei minua kuittaamaan kaiken huumorilla ja tein niin. Kun kiusaaja haukkui minua, en koskaan väittänyt vastaan vaan myöntelin vain ja löin kaiken leikiksi. Näin kiusaamisesta ei koskaan kehittynyt todellista ongelmaa, ja minulle jäi lopulta erittäin hyvät muistot koulusta - enkä kantanut kaunaa edes kiusaajilleni.

Kiusaaminen on perimmiltään eräälainen sosiaalinen peli. Kiusaajalla on usein huono itsetunto, ja kiusaamalla hän yrittää vahvistaa asemiaan toveriensa silmissä. Jos poikasi suuttuu tai masentuu kiusaamisesta ja näyttää sen kiusaajille, nämä saavat tästä odotetusta reaktiosta lisää vettä myllyynsä. Jos taas poikasi tekee jotain täysin odottamatonta, myöntelee vaan ja suhtautuu pilkkaan täysin välinpitämättömästi, kiusaajat hämmentyvät ja heidän intonsa heikkenee. Poikasi voisi myös yrittää saada harkitulla ystävällisyydellä jonkun kiusaajista puolelleen, jolloin 'vihollisen' riveihin tulee särö. Olen itse soveltanut harkittua ystävällisyyttä monta kertaa työelämässä ja saanut poikkeuksetta hyviä tuloksia.

Tämä vanha viisaus löytyy jo Jeesuksen opetuksista: "Jos joku lyö sinua vasemmalle poskelle, käännä hänelle toinenkin". Toisten ihmisten loukkauksilla on valtaa meihin vain siinä määrin, missä me itse sallimme sen. Viisas taipuu ja väistää.

Keskustele pojan kanssa ja kerro näistä mahdollisuuksista. Nuorille tällainen tietoinen oman käyttäytymisen hallinta voi olla vaikeaa, mutta omasta kokemuksestani voin sanoa, että se kannattaa.

HannahRe: ÄIDIN HUOLI31.1.2008 16.52
http://www.iltalehti.fi/minaenkiusaa/200801317097266_me.shtml

Iltalehden tämän päivän sivuilla kiusaamisasioista mm. laulaja idols finalisti Kristian Meurman kertoo omasta kiusaamisestaan.

Sekin voi auttaa, kun tietää ettei ole yksin näiden asioiden kanssa ja voi saada apua ja tukea! Sivuilla myös muuta kiusaamisasiasta.

Olette äiti-57 ja rakas poikasi edelleen rukousaiheena joka hetki, Herramme edessä.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: