Keskustelu

huolta kantava äitiLapsen puolesta15.6.2008 23.10
Pyydän esirukousta aikuisen poikan puolesta. Tunnen suurta syyllisyyttä äitinä että en ole osannut häntä kasvattaa oikein. Lapsuudesta lähtien hän on kantanut liikaa vastuuta nuoremmista sisaruksistaan ja myös kovasti huolehtinut minusta. Ehkä hän ei saanut elää huoletonta lapsuutta jonka hän olisi ansainnut. Nyt hän on nuori aikuinen jonka elämä on ollut monien ongelmien rasittamaa. Hän ei ole sopeutunut työelämään on syrjäytynyt nyt jo nuoresta iästään huolimatta. Pyydän että rukoilisitte että masennus väistyisi ja myös muut terveydelliset ongelmat. Että hän saisi elää normaalia nuoren miehen elämää. Läytäisi elämälleen suunnan ja tarkoituksen. Hän on myös kokenut pettymyksiä seurustelusuhteissa ja on tullut monesti hylätyksi. Toivon että hän saisi ystäviä.

AnceligaRe: Lapsen puolesta15.6.2008 23.56
Hei rakas huolta kantava äiti. Kiitos Herralle, että Hän on vastaanottanut rukouspyyntösi poikasi puolesta ja vastaa sinulla ajallaan ja tahtomallaan tavalla. Me myös kannamme poikaasi Isän eteen ja pyydämme hänelle Taivaallisen Isän kosketusta ja parannusta. Herra antakoon myös sinulle voimaa jaksaa kantaa huolta pojastasi.

Lohduttakoon sinua seuraava Raamatunpaikka:

Jes. 57:15-16

15 Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.
16 Sillä en minä iankaiken riitele enkä vihastu ainiaaksi; muutoin henki nääntyisi minun kasvojeni edessä, ne sielut, jotka minä tehnyt olen.

Valma-Re: Lapsen puolesta16.6.2008 8.31
Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla. Room.8:26

Isä Jumala kuulkoon anontasi ja vapauttakoon Hän sinut syyllisyyden taakasta ja antakoon Hän rauhan ja rakkauden myös poikasi ylle. Tulkoon Herran siunaus ja armo koko perheenne ylle.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: