Keskustelu

Pohjaanpalanut työn sankariOngelmia töissä edelleen10.8.2015 9.58
Hei pitkästä aikaa ja kiitos kun olette muistaneet rukouksin vuosien varrella. Edelleen pyydän rukoilemaan puolestani.

Työasioihin liittyen pyydän Jumalan selkeää johdatusta ja siunausta työssäni onnistuakseni.

Olen jo jonkin aikaa tehnyt kahta osa-aikaista työtä. En saa tuntipalkkaa vaan palkka määräytyy sen mukaan miten töissä onnistun. Töiden määräkin saattaa vaihdella. Tämä tekee työt ja toimeentulon erityisen haastavaksi. Olen halunnut itse elättää itseni ilman yhteiskunnan avustuksia, vaikka toisinaan tämä on merkinnyt hyvin niukkoja aikoja. Vaikka nuukasti elän, niin en ole pohjimmiltani mikään penninvenyttäjä joten ajatukset pyörivät liiankin paljon sen ympärillä miten pärjään ja miten tulen jatkossa pärjäämään.

Toivon että työ- ja raha-asiani järjestyvät paremmalle mallille ja tähän pyydän Jumalan johdatusta ja viisautta.

Valma -Re: Ongelmia töissä edelleen13.8.2015 18.08
Tapahtukoon kaikessa Isä Jumlan Pyhä tahto Jeesus Kristuksessa.
Johdattakoon Isä sinut Jeesuksen armoon, totuuteen ja rakkauteen, olkoon Hän sinulle armollinen, amen.

pohjaanpalanut työn sankari Re: Ongelmia töissä edelleen8.11.2015 20.55
Kiitos rukouksistanne. Pyydän edelleen rukousta puolestani.

Lopetan lähiaikoina toisen osa-aikaisen työni koska palkallisesti se ei riitä edes lisätulona. Lisäksi työ on muuttunut todella haasteelliseksi. Toivon kuitenkin että loppuaika tuossa työssä sujuisi paremmin ja saavuttaisin tavoitteeni.

Pyydän rukoilemaan Jumalan selkeää johdatusta sopivampaan työhön jossa paremmin onnistuisin ja saisin riittävän toimeentulon. Aion edelleen jatkaa toista osa-aikatyötäni, mutta pelkästään sen tulot eivät riitä vaatimattoman elämäni laskujen maksuihin.

Pyydän myös viisautta oikealla tavalla kohdata niitä tuntemiani ihmisiä, joista jotkut ovat monenlaisissa kahleissa - että jollakin tapaa voisin herättää heissä kiinnostuksen Jeesukseen.

Saaronin kukkaRe: Ongelmia töissä edelleen9.11.2015 10.22
Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi; minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä.
Jes. 41: 10

Jätä huolesi Hänelle, joka sinua voi auttaa. Hän ei väsy eikä näänny, hänen ymmärryksensä on tutkimaton. Jes.40
Sillä Hänessä me elämme ja liikumme ja olemme. Apt. 17:28

Amen.

pohjaanpalanut työn sankariRe: Ongelmia töissä edelleen15.11.2015 21.45
Kiitos näistä rohkaisun sanoista. Uskon että Jumala tavalla tai toisella auttaa ja johdattaa, mutta pienenä ihmisenä helposti ahdistun vaikeuksien keskellä ja tarvitsen taas jonkun rohkaisua ja lohdutusta.

pohjaanpalanut työn sankari Re: Ongelmia töissä edelleen9.12.2015 11.30
Edelleen etsin töitä tai jotakin lisätuloa pienten ja satunnaisten tulojeni lisäksi. Olen sairastunut hiljattain pitkäaikaiseen sairauteen, mahdollisesti stressi toimeentulosta ollut yhtenä osasyynä sairastumiseen. Lääkekulut ovat todennäköisesti mukana lopun elämääni.

Pyydän rukoilemaan, että jokin sopiva lisätulo, esim. etätyö löytyy että saan jatkossakin laskuni maksetuksi. Olen iloinen veronpalautuksista, vaikkakin ne lähes kokonaan menivät velkojen maksuun. Velkani taas aiheutuivat tavallisista maksuista, en ollut tuhlaamalla niitä aiheuttanut. Tarvitsisin uudet silmälasit ja pitäisi käydä erikoislääkärin vastaanotolla, kissan rokotukset huolehdittava jne. Pyydän Jumalan johdatusta elämääni, että saan talouteni tasapainoon. Kiitos rukoustuestanne.

RosithaRe: Ongelmia töissä edelleen10.12.2015 9.17
"Käännä katseesi Jeesukseen
ja hiljenny Herrasi etehen.
Siinä rakkauden Herran Jeesuksen
saa syntinen osakseen."

Rakas ystävä, vie kaikki asiasi Isälle tiettäväksi, luota Hänen apuunsa. Hän kyllä tietää mitä tekoa me olemme ja mitä me tarvitsemme. Anna Jeesuksen vallata sydämesi ja elämäsi.

Saakoon Jeesus Kristus täyttää sinut ilolla ja rauhalla. Hän johdattakoon sinua oman tahtonsa mukaan. Ole siunattu. Amen.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: