Keskustelu
| Omainen. | Mummo | 4.11.2014 16.16 |
| Miron puolesta, että jaksaisi käydä ammattikouluaan ja keskittyisi siihen ja ottaisi opiskelun tosissaan. Hän on "laitoslapsi" ja minuus ja itsetunto rikottu jo pienenä, hyvin haavoittuvainen ja rakkauden tarpeessa. Että Herra Jeesus saisieheyttää hänet, että Raamattu vetäisi puoleensa, ja usko saisi sijaa sydämessään ja kasvaisi. Henkilökunnalle ymmärtämystä ja rakkautta häntä ja muitakin siellä olevia haavoittuneita nuoriä kohtaan. Tätä, Isältä Kiittäen pyydän Herran Jeesuksen nimessä. Aamen |
||
| Rositha | Re: Mummo | 6.11.2014 14.29 |
| Yhdymme sydämestämme tähän rukoukseen Miron puolesta. Saakoon Isä Jumalan armo ja rakkaus ympäröidä hänet ja muut haavoitetut nuoret Jeesus Kristuksen nimessä. Kaikki menneet murheelliset päivät, itkut, jotka itkemättä jäivät, suru, jota lievitä ei kukaan, kipu, joka aina tulee mukaan. Tuska, joka yhä tulee kohti, murhe, joka epätoivoon johti, kyynel yksikään ei turhaan juokse, kaikki, kaikki kootaan Isän luokse! Kerran vielä merkityksen saavat kaikki itkut, kaikki lyödyt haavat! Aika kutoo suurta salaisuutta: kivun kautta Jumala luo uutta. Mikään vaihe ei voi mennä hukkaan, kyyneleetkin puhkeavat kukkaan. Vaikkei silmä vielä nähdä saata: tuskakin on toivon kasvumaata. Ole Mummo siunattu. |
||
| Mummo | Re: Mummo | 16.11.2014 19.13 |
| Kiitos rukouksistanne. Nuori lopetti sen ammattikoulun mutta näin, että se oli hänelle suunnaton helpotus ja siksi ajattelen, että Herra voi ohjata hänet siihen suuntaan mihin Hän on pojan tarkoittanut. Tämä haku tuohon ammattikouluun ei ollut hänen tahtomansa ala, siksi se ei myöskään kiinnostanut. Pyydänkin nyt esirukousta, että hänelle selkiintyisi omat lahjat ja vahvuudet (jotka hukassa turvattoman lapsuuden pimentoihin lytättynä) joidenka kautta hän voisi alkaa rakentaa tulevaisuuden suunnitelmia ja tietenkin sitä suunnitelmaa ja johdatusta, minkä Herra on suunnitellut hänen elämäänsä. Myöskin sitä, ettei häntä tuomittaisi valintansa tähden ja lisää lytättäisi saamattomaksi ja tyhjänpäiväiseksi. Rakkautta, ja omanarvon löytämistä ja tuntemista. Jeesuksen nimessä. |
||
| Anceliga | Re: Mummo | 21.11.2014 0.54 |
| Kiitos rakas Taivaallinen Isä, että olet kuullut Mummon rukoukset ja ne ovat Sinun edessäsi. Kiitos, että autat Miroa ja johdatat häntä tahtomallesi tielle. Kiitos, että rukousten lapset eivät joudu hukkaan, sillä he ovat Sinun alttarillasi. Jää siunaamaan Miroa ja Mummoa ja koko perhekuntaa. Jeesuksen nimessä ja veressä, aamen. |
||
