Keskustelu
| Isoäiti | Nuorukainen | 26.9.2014 23.52 |
| Esirukous pyyntö Miron puolesta. Hän jo aivan pikkuvauvasta lähtien joutunut olmaan "tuuliajolla" vanhempiensa elämänvalintojen seurauksena. Saanut paljon kärsiä kaltoinkohtelua isäpuoleltaan, ollut koulukiusattuna, erilaisia huostaanottoja, ja laitoksissa oloa, nytkin tällä hetkellä laitoskodissa, jossa joutuu olemaan kuin lintu häkissä. Pääsee tapaamaan vanhempiaan vuoroviikonlopuin, ei aina silloinkaan. On hyvin rikkinäinen ja ahdistunut sisimmältään, tarvitsisi paljon rakkauden ja huomion osoitusta ja hyväksyntää. Aloitti ammattikoulussa, mutta on hyvin ahdistunut ja ehkä ei jaksa enää jatkaa. Rukoillaan, että Herra Jeesus rakkaudellaan saisi lääkitä hänet terveeksi ja että Miro kääntyisi Jeesuksen puoleen hakemaan apua ja pelastusta itselleen. Sana alkaisi avautua ja vetää puoleensa. Kiitos ja kunnia Jeesukselle, hän on Voittaja, ja näidenkin olosuhteiden yläpuolella. Apu tulee meille ylhäältä, valkeuksien Isältä. Jeesus rukoilee siellä Isän oikealla puolella puolestamme. Kiitos Jeesus.. |
||
| Rositha | Re: Nuorukainen | 30.9.2014 14.54 |
| Ota Herra rakas Miro sinun suojelukseesi! Paranna, eheytä ja anna elämänloa! Katkaise kaikki kahleet, jotka häntä ympäröivät. Herra, me huudamme Sinun puoleesi! "Älä pelkää hän vierelläs seisoo ja kannattaa Älä pelkää ei pimeyden voimat sua valtaan saa. Älä pelkää hänen armonsa lopu ei milloinkaan. Älä pelkää hän kanssasi kulkee ja johdattaa." Siunausta ja voimia sinulle, isoäiti! |
||
