Keskustelu

keskustelupalstalla käynytRasismi ja vihakampanja16.7.2023 18.21
Olen pahoillani siitä vihakampanjasta, jota käydään perussuomalaisia kohtaan. Ikivanhoja kirjoituksia kaivetaan esiin - sieltä täältä otetaan osa tekstiä ja näitä yhdistellen saadaan kohujuttuja aikaan. Ulkomaita myöten huudetaan rasismisyytöksiä. Rasismia en hyväksy, mutta en tällaista yhden puolueen vihaamistakaan.

Pyydän rukoilemaan hallitukselle yhteistyökykyä, toistensa kunnioittamista, viisautta toimia yhdessä. Viisautta myös oppositiossa oleville puolueille. Että Jumalan tahdon vastaisia asioita ei edistetä. Että mediassa esitetyt valheelliset syytökset paljastuvat. Hallituksella on vaikea tehtävä edessään - auttakoon Jumala heitä siinä.

Kiitos jos muistatte rukouksin näitä meille kaikille tärkeitä asioita.

AnceligaRe: Rasismi ja vihakampanja21.7.2023 10.58
Pyhä, Kaikkivaltias Jumala, me tuomme Sinun eteesi koko Suomen kansan, hallituksen, eduskunnan ja presidentin. Herra, armahda meitä ja johdata meidät Sinun totuuteesi. Anna meille meidän syntimme anteeksi ja puhdista meidät kaikesta vääryydestä. Johdata meitä tahtomallasi tiellä, niin että Sinun Pyhä tahtosi tapahtuu Suomen maassa. Anna keskinäistä rakkautta ja rauhaa hoitaa yhteisiä asioita koko kansan parhaaksi. Tätä pyydämme Jeesus Kristuksen nimessä ja veressä. Aamen.


Evankeliumin voima

Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: "Uskosta vanhurskas saa elää."
Room. 1:16-17



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: