Keskustelu
| saaronin kukka | Tälläinen facebookissa :( | 19.8.2013 9.21 |
| "Tervehdys kaikki ihanaiset Mitä nöyrimmin pyytäisin apuanne. Lähipiirissäni on 14-vuotias Eeva-tyttönen, joka oli päättänyt tiistaina päättää päivänsä. Oli kaksi vuotta kerännyt lääkkeitä tätä tarkoitusta varten. Tuli katumapäälle lääkkeet syötyään ja kertoi äidilleen. Oli liian myöhäistä. Lääkkeet olivat ehtineet vaikuttaa niin paljon, että sisuskalujen lisäksi aivot ovat vaurioituneet niin, että tytön muisti on maksimissaan 20 minuuttia, jonka jälkeen unohtaa taas kaiken. Ei mm. ymmärrä minne wc:ssä pitää asioida, ei osaa enää kelloa, ei tunnista ruokia ja tulee saamaan epileptisiä kohtauksia lopun ikäänsä. Tyttö on kantanut paljon vastuuta ja on todella älykäs, kiltti ja hyväsydäminen ihminen. Hän on nähnyt henkiä koko ikänsä ja tämän vuoksi merkattu sairaalan papereissa harhaiseksi. Toivon, ettei saa tämän vuoksi ylimääräistä lääkitystä itselleen. Tuntuu pahalle, että tyttö ei varmasti tiennyt mitä voi seurata ja nyt joutuu kantamaan tätä taakkaa lopun ikäänsä. Olen yrittänyt kerätä ihmisiä rukoilemaan ja lähettämään energiaa etenkin 19.00 aikaan tänään, jos saisi aikaan kunnon energiasykäyksen millä auttaa toista Tyttö on tällä hetkellä Hämeenlinnan nuorisopsykiatrian osastolla. Kertokaa nuorillenne lääkkeiden vaaroista ja, jos yhtään osui sydämeen, niin pyydän kiltit- auttakaa toista. Kiitos tuhannesti " TUon tämän tänne rukousaiheena tytön puolesta! Ei lähetetä energiaa uskovina, vaan rukoillaan hänen puolestaan oikeesti! |
||
| Rositha | Re: Tälläinen facebookissa :( | 19.8.2013 12.46 |
| Herra rakas! Auta ja armahda! Kuule äidin tuskanhuudot ja tytön hämmentyneet huokaukset! Siunaa Isä tätä perhettä, lohduta ja kanna. Jeesus Kristuksen nimessä tätä rukoilemme. Rukousmuurilla mukana, |
||
