Keskustelu
| Murheellinen äiti | Pienen pojan ongelmat | 14.8.2013 22.31 |
| Pyydän voimallista rukousta pienen, ala-asteikäisen poikani puolesta, jolla on vaikeuksia keskittymisen ja kuuntelemisen kanssa. Itse koulu sujuu, mutta moninaisia ongelmia ja pahaa mieltä aiheutuu siitä, että ei vain kykene kuuntelemaan ja kuulemaan kaikkea, mitä sanotaan. On niin paljon omia ajatuksia ja kaikkea muuta, mihin huomio kiinnittyy, että monta asiaa menee ohi korvien. Tämä tuo paljon murhetta ja vaikuttaa huonosti itsetuntoon, koska sanomista ja moitetta tulee usein niin opettajilta, kavereilta kuin valmentajiltakin. Pyydän, että rukoilisitte pojalleni kuuntelutaitoa, keskittymiskykyä, kykyä ymmärtää kuulemansa asiat, tilannetajua kaikissa asioissa ja vahvaa itsetuntoa, ettei joutuisi väärille teille hakiessaan hyväksyntää kaveripiiristä. Vähintään yhtä tärkeä rukousaihe on saman pojan kaveriasiat. Voisitteko rukoilla, että häntä ei koskaan enää kiusattaisi, että kaikkien kavereiden ja tuttujen kanssa sujuisi hyvin ja että tämän lisäksi hän saisi uusia, aidosti kivoja ystäviä, joiden kanssa on paitsi hauskaa, mutta myös hyvä ja helppo olla omana itsenään. Ystäviä, jotka kannustavat ja ovat rehellisiä eivätkä koskaan puhu pahaa. Ystäviä, joiden kanssa vietetty aika on antoisaa ja minäkuvaa vahvistavaa. Arvostan jokaista, pientäkin rukousta äärettömän paljon. Sydämellinen kiitos kaikille, jotka haluavat ottaa tämän asian rukouksiinsa! |
||
| Rositha | Re: Pienen pojan ongelmat | 15.8.2013 12.18 |
| Isä, kannamme eteesi tämän pienen pojan. Auta häntä selviämään koulupäivien läpi ilman ponnisteluja. Jätämme koko hänen elämänsä sinun turvallisiin käsiisi. Herra, puutu koulukiusaamiseen! Jeesuksen Kristuksen nimessä siunausta koko perheelle. |
||
| Murheellinen äiti | Re: Pienen pojan ongelmat | 16.8.2013 22.49 |
| Tänään ongelmat pahenivat, kiusaaminen aiheuttaa paljon pahaa mieltä. Auta Taivaan Isä! |
||
| Valma- | Re: Pienen pojan ongelmat | 22.8.2013 9.56 |
| Hei murheellinen äiti, lähetätkö poikasi nimen valman.posti@gmail.com, niin otamme hänet meidän rukouspiiriimme ja kannamme häntä Isän alttarille. Taivaan Isä on voimallinen puuttumaan tähän asiaan väkevästi ja voimallisesti. Usko, että Jeesus tahtoo auttaa myös sinun poikaasi. Jeesus sinua ja perhettäsi armahtakoon ja auttakoon. |
||
| Murheellinen äiti | Re: Pienen pojan ongelmat | 29.8.2013 23.13 |
| Pyydän vielä rukouksianne. Nyt kiusaamisasia on kääntynytkin siten, että itse olemme syytetyn penkillä, täysin syyttömänä. Nyt poikaani yritetään saada syylliseksi ongelmiin: että hän olisi syypää siihen, että häntä on kiusattu. |
||
| Anceliga | Re: Pienen pojan ongelmat | 29.8.2013 23.56 |
| Rakas taivaallien Isä! Kiitos siitä, että sinä tiedät tämän pienen pojan ja hänen asiansa. Kiitos, että tunnet myös ne toiset lapset siinä koulussa. Me pyydäme, että Sinun armosi ja rakkautesi kohtaisi heitä kaikkia ja antaisi sopua ja rauhaa ja keskinäistä rakkautta kaikille. Herra, anna opettajille ymmärrystä ja viisautta ratkaista tilanne ja auttaa sekä kiusattua että kiusaajia. Kiitos Isä, että saamme jättää tämän asian ja nämä pienet lapset Sinun alttarillesi, Sinun rakastavaan hoitoosi. Jeesus Kristuksen nimessä ja veressä, aamen. |
||
| saaronin kukka | Re: Pienen pojan ongelmat | 30.8.2013 15.04 |
| Pyyntö on viety Taiwanin rukouspiiriin saakka. |
||
| Murheellinen äiti | Re: Pienen pojan ongelmat | 30.8.2013 23.21 |
| Voi kiitos, kiitos, kiitos! Tämä tuntuu uskomattomalta ja erittäin lohdulliselta! Kiitos! |
||
| Murheellinen äiti | Re: Pienen pojan ongelmat | 8.9.2013 9.48 |
| Kiitos kaikille rukouksista, kaveririntamalla on ollut huomattavasti rauhallisempaa ja se on antanut sydämelleni ihanaa lepoa. Olen tästä asiasta äärimmäisen kiitollinen ja toivon ja rukoilen, että se asia vain jatkaisi parantumistaan ja että ongelmia ei enää tulisi. Sen sijaan nämä keskittymis- ja tarkkaavaisuusongelmat... niihin on liittynyt myös tavaroiden hukkaaminen. Nyt on hukassa kirjaston kirja ja kännykkä ja koepäivänkin poika ilmoitti kotona väärin, kun taas on mennyt ohi korvien. Suurin murhe on tällä hetkellä tämä kännykkä, jonka kadotti nyt viikonlopun aikana. Voitteko rukoilla, että kännykkä löytyisi pian ja että pojan ongelmat näiden asioiden suhteen parantuisivat. Kiitos paljon! |
||
| Diana | Re: Pienen pojan ongelmat | 12.9.2013 23.49 |
| voi jeesus taivaan kaikki valtias siunaa ja varjele tätä pientä poikaa oikein rakkaudella kiitos jeesus että sinä kaikki valtias olet tuon pienen pojan vierellä Aina!. sinua äitinä minä haluan muistuttaa ja lohduttaa että hän on esirukousten lapsi ja korkeimman kuninkaan lapsi hän on jeesukselle kallis ja erikoinen niin hän varmasti hänet suojelee. itsellä minulla on vähän samanlainen ongelma mun 7 vuotiaasta pojasta ja se sattuu äitin sydämmeen niin kovasti. mutta muista kiittää ja ylistää jeesusta hän varjelee sinun pienen pojan. paljon jumalan siunausta koko perheelle. |
||
| Murheellinen äiti | Re: Pienen pojan ongelmat | 13.9.2013 15.40 |
| Voi kiitos Diana! Kiitos ymmärryksestäsi ja sanoistasi. jotka koskettivat. Nyt on kännykkä löytynyt, ihana rukousvastaus ja suuri kiitoksen aihe! Muita murheita on kuitenkin tullut taas tänään tilalle ja olen melko uupunut näihin jatkuviin huoliin. Diana, rukoilen myös sinun pienen poikasi puolesta! |
||
| Murheellinen äiti | Re: Pienen pojan ongelmat | 27.9.2013 21.43 |
| Asiat ovat nyt todella sotkussa. Kaikki tuntuu kuin vihollisen juonelta. Tämä viikonloppu tulee olemaan vaikea ja vaatii paljon pojaltani ja itseltäni. Myös kiusaaja tarvitsee rauhan. Vain Jumala pystyy asian selvittämään, itsellä on nyt kaikki keinot käytetty ja voimat lopussa. |
||
| tanja | Re: Pienen pojan ongelmat | 2.10.2013 11.43 |
| jesus siunaa sinua koko prhettäsi herra kannan tämän äitin ja lapsen sinun suojaavan käden alle, ol mukana joka hetki ja kun masennus ja turvattomuus iskee, niin herra näytä voimasi väkevä käsi kanna tätä äitiä läpi vaikeuksien ja murheiden ole Aina läsnä. saan kiittäää isä taivaan että sulla on viellä parenpaa annettavaa ota nuo huolet pois äidin päältä ja anna lepo hänelle.kiitos että suojelet hänen pojan anna aitoja ystäviä ja ole Aina hänen turvana tee lapsen kohdalle oikeutta rakenna tälle lapselle elämän terveyttä.poista kiusaukset lapsen kohdalta ole siunattu ja luota jumalaaa hän on herrojen herra ja kuningasten kuningas amen |
||
| Murheellinen äiti | Re: Pienen pojan ongelmat | 16.10.2013 23.21 |
| Jeesus rakas, auta nyt, juuri tällä hetkellä! Anna apusi tähän tilanteeseen, korjaa kaikki. Tarvitsen apuasi Isä nyt. |
||
