Keskustelu
| Pelkuri | Lähisuku ahdingossa | 14.8.2013 20.35 |
| Pyydän rukousapuanne lähisukuni puolesta. Olen itse ainoa uskova. Pyydän, että mieheni ja perheeni avaisivat sydämensä Jeesukselle, samoin miehen veljet perheineen sekä hänen vanhempansa. Omalta puoleltani löytyy kuusi ihmistä, ihan lähisukua, joiden elämä on ollut raskasta ja ehkäpä juuri menneisyyden haavat ovat avanneet tien myös järkyttäville synneille. Nämä rakkaat ihmiset eivät näe omaa tilaansa, mutta tarvitsevat kiivaasti apua ja anteeksiantoa. Jumala ja Jeesus ovat lähes pilkan kohteena lähisuvussani ja myös ystävieni kesken. Pyydän heille kaikille silmien, korvien ja sydämen avautumista totuudelle. Pyydän myös itselleni voimia ja rohkeutta avata suuni näiden ihmisten keskellä ja kertoa omasta uskostani, ja että saisin juuri oikeat sanat, oikeaan aikaan ja oikeille ihmisille. Uskoni tarvitsee valtavasti vahvistusta ja sisäistä paloa, olen elänyt uskoani salassa jo vuosia ja se on omassa Jumala-suhteessani suuri ongelma ja estää ilmeisesti pääsyni lähemmäs Jumalaa. Olen siis "haalea", enkä yrityksistäni huolimatta kykene tilannettani muuttamaan. |
||
| toinen pelkuri | Re: Lähisuku ahdingossa | 18.8.2013 8.14 |
| Rukoillaan sinulle uskovia ystäviä esirukoilemaan kanssasi sukusi ja läheistesi puolesta. Samaa voisin pyytää myös oman sukuni puolesta esirukoiljoita. Ruokoillaan että Herra alkaa johdattaan sun sukua, vetään puoleensa. Itselläni on sama tilanne kun sinullakin käyn kyllä hengellisissä eri seurakuntien tilaisuuksissa. En ole kieltänyt enkä sanlannut uskoani mutta en ole julkisesti julistautunut uskovaksi. Rukoillaa että saisimme rohkeutta alkaa elään täysillä henegellistä elämäämme. Olen itse ajatellut liittyä serurakntaa ja alkaa käymään siellä säännöllisesti. Uskon että tiiviimpi seurakuntayhteys ja oma rukouselämä, raamatun luku sen rinnalla vahvistaa ja saa uskon kasvamaan. |
||
| Pelkuri | Re: Lähisuku ahdingossa | 18.8.2013 10.40 |
| Voi kiitos, oli lohdullista lukea viestisi. Rukoillaan toistemme puolesta, sukujemme puolesta ja sen puolesta, että saisimme voimaa ja rohkeutta ja sydämen paloa! En halua olla haalea, mutta tarvitsen Jumalaa sytyttämään sen palon, itse en siihen kykene. |
||
