Keskustelu
| Emma | Pyydän esirukousta | 3.5.2013 21.55 |
| Ahdistuneena löysin tänne Valman sivuille. Mieli on raskas monien murheiden takia. En haluaisi elää elämääni ilman rakasta kumppania, mutta niin vain on, että vuodesta toiseen olen yksin. Voi kun tämä muuttuisi. Toiseksi minulla on myös rahahuolia ja väsymystä ja en pysty etenemään keskeneräisessä työssäni niin kuin pitäisi. Tarvitsen jostakin lisää jaksamista. Kiitos rukouksista ja siunausta. |
||
| Valma- | Re: Pyydän esirukousta | 5.5.2013 11.21 |
| Hei Emma, Viedään sinun rukousaiheesi Isä Jumalan Istuimen eteen. Jeesus antakoon sinulle voimia, jaksamista ja iloa. Väistyköön ahdistuksesi Jeesuksen nimessä. Hän, rakas Vapahtajamme, on luvannut kuulla rukouksemme ja vastata niihin tahtonsa ja aikansa mukaisesti. Viemme Herramme eteen myös pyyntösi puolisosta ja talousasioista. Jeesus tuntee ja tietää sinun tarpeesi ja jaksamisesti. Hänhän on luvannut, ettei Hän anna kannettavaksi enempää kuin jaksamme kantaa. Luottakaamme Hänen lupaukseensa. Emma, jätä kaikki murheesi, tuskasi ja ahdistuksesi Jeesukselle, Hän ottaa ne kantaakseen, kunhan luotat Häneen. Tulkoon ilo ja vapautus sinun elämääsi, sillä vapauteen Kristus meidät vapautti. Ole siunattu, ole armahdettu Jeesus Kristuksen nimessä. |
||
| Emma | Re: Pyydän esirukousta | 5.5.2013 13.27 |
| Lämmin kiitos! Tuli turvallisempi olo. Ihanaa että teet työtä täällä. Tällaiset lohdutuksen ja rukouksen paikat ovat tarpeellisia monelle. |
||
| Valma- | Re: Pyydän esirukousta | 6.5.2013 23.13 |
| Kiitos Herralle! Kiitos myös sinulle Emma, että palasit antamaan palautetta. Tulkoon ilosi täydelliseksi Jeesuksen nimessä. |
||
| Henna | vaikea tilanne | 10.8.2014 21.48 |
| Eräs henkilö suuttui joistakin uskonasioita koskevista jutuistani ja profetioista yms ja uskoi niitten häntä koskevan ja reagoi asiaan tekemällä rikosilmoituksen täysin yllättäen. Rukoillaan hänelle vihasta leppymistä, ymmärrystä ja asioiden asettamista oikeisiin mittasuhteisiin ja sitä, että vetäisi turhan rikosilmoituksensa pois. Kiitos muistamisesta. En osannut aavistaa että nimenomaan häneltä sellainen tulisi ja kaikkein vähiten sitä häneltä olisin odottanut. ennemmin olisin sitä odottanut kenelta vaan muulta ihmiseltä. |
||
| Valma- | Re: Pyydän esirukousta | 17.8.2014 15.09 |
| Meidän Herramme Jeesus on Rauhan Ruhtinas. Hän opettaa, että meidän tulisi elää sovussa ja rauhassa toistemme kanssa ja ennen kaikkea uskovien keskenään rakkaudellisesti ja sopuisasti, toinen toistaan kunnioittaen. Henna, tapahtukoon kaikessa Isän Jumalan tahto Jeesus Kristuksessa. Tulkoon kaikkinainen totuus tiettäväksi ja muistakoon kukin meistä, että koska me olemme anteeksi saaneet kaikki rikkomuksemme ja rikoksemme Jeesuksen veressä, niin olkaamme mekin armahtavaisia toinen toisillemme ja antakaamme anteeksi, kuten mekin olemme anteeksi saaneet Isältä Jumalalta Jeesuksen uhrisovituksen kautta. Jumala teitä armahtakoon! |
||
| Harri | Pyydän esirukousta | 21.9.2015 14.00 |
| Pyydän esitukousta ahdistuksissa ja uupumuksessa olevan poikani puolesta. Pyyntö on, että Herra tuo poikani ahdistuksesta avaralle. Kiitos muistamisesta. |
||
| saaronin kukka | Re: Pyydän esirukousta | 23.9.2015 11.31 |
| Kiitos Harri ! Tiedätkös, että meidän Herralle on todella kaikki mahdollista! Hän on kuullut rukouksesi, Hän on vierellä kun on ahdistus ja uupumus painaa, Hän rakastaa perheitä, Hän rakastaa lapsia ja Hän RAKASTAA isiä ja äitejä, jotka kantavat lapsensa Hänen eteensä <3 Mikään tehtävä EI ole tärkeämpää! Olen itse ollut samassa tilanteessa ja toin lastani Herran eteen päivästä toiseen ja vuodesta toiseen ja kun vastauksen päivä koitti: Herra ilmestyi henkilökohtaisesti hänelle itselleen ja kaikki vuosikausien riippuvuudet, tuskat ja masennukset ja masennuslääkkeet olivat poissa! Ja tästä on jo 4 vuotta ja edelleen Herra on hänen kanssaan! Herra totisesti täyttäköön sinut Harri täydellisellä rakkaudellaan poikaasi kohtaan, että tuli eteen mitätahansa, sinä "vain" rakastat häntä :) Jeesuksen rakkaudella!! Älä jätä rukoustasi, huuda Isän puoleen päivät ja yöt, Hän kuulee ja Hän jos joku tietää tuskasi! Rakasta lapsesi Herralle! Muistan sinua ja poikaasi alttarilla Harri! Olkaa siunatut Herran Jeesus Kristuksen nimessä! - Totisesti, totisesti Minä sanon teille, jos te anotte jotakin Isältä, on Hän sen teille antava minun nimessäni -joh.16:23 |
||
| annette | Re: Pyydän esirukousta | 15.4.2017 15.07 |
| LAURin USKOSSA Vahvistuminen. HERRa Anna hanen saada rohkaisua ha apua ongelmiin. Auta vanhempia kasvatustehtavassa. |
||
| Saaronin kukka | Re: Pyydän esirukousta | 17.4.2017 21.36 |
| Jätämme Laurin Isän eteen ja Hänen käsivarsillensa, kiitos Herra, että olet kuullut tämän pyynnön !!! |
||
| juhani | omasta ja vaimoni puolesta | 1.6.2017 4.07 |
| Rukoilkaa minun ja vaimoni puolesta. Perkele ja lihani on hyökännyt kovasti mielen alueelle . Hyökkäykset on seksuaalisella alueella. Jeesus auta |
||
| Valma - | Re: Pyydän esirukousta | 19.6.2017 9.37 |
| Isä Jumala, tuon juhanin sinun alttari eteen. Sinä hänet tunnet ja tiedä ja tiedät missä koetuksissa hän on tällä hetkellä. Vapauta hänet tuosta piinasta ja koetuksesta. Armahda häntä, sillä hän ei ole käsittänyt mihin nuo turhamaisuuden teot voivat johtaa. Armahda häntä ja opeta häntä, ettei "tulella pidä leikkiä". Isä, sinä olet rakkauden Jumala ja armosi riittää, amen. juhani, sinun tulee irtisanoutua kaikesta siitä iljetyksestä, joka sinua sitoo. Sinun tulee mennä Isän eteen ja tunnustaa syntisi. Älä syytä vaimoasi, vaan katso tekojasi Kristuksen edessä ja ymmärrä; vain Hänen rakkautensa kautta sinulla on armo ja anteesianto; mene, äläkä enää syntiä tee. |
||
| Lissu | Re: Pyydän esirukousta | 11.6.2018 18.13 |
| Saisin peruutus paikan lääkärille ja leikkaukseen enpysty kesän aikana liikkumaan kotoa hengellisiin tapahtumiinon tuskallista hätä huuto ja jeesus pelasta poikant tyttö ystävä jasolmisivat avio liiton ja lapsen lapseni pelastuisi mummi rukouseen luottava |
||
| Valma- | Re: Pyydän esirukousta | 1.8.2018 11.39 |
| Herra kuulkoon anontasi ja tapahtukoon kaikessa Hänen pyhä tahtonsa Jeesus Kristuksen nimessä. Herra Jumala sinua siunatkoon ja auttakoon Jeesus Kristuksen nimessä, amen. |
||
| Kaarina | Re: Pyydän esirukousta | 16.12.2018 22.56 |
| Kiitos Jeesus. että autat perheen lasten elämää ja koulun käyntiä, sillä perheessä on raskaita menetyksiä. Auta myös asunto asiassa selviytymään. Kiitos esirekouksen avusta surun keskellä. Kiitos Jeesus, että autat vanhan lesken ihmiskohtaloa hänen surussa monien asioiden riittävyydessä. Kiitos esirukouksen voimasta. |
||
