Keskustelu

VäsynytTyöyhteisö23.3.2013 9.17
Työyhteisössämme on 3-henkilöä jotka aiheuttavat paljon pahaamieltä muille. Heissä on narsistisia piirteitä, vähättelevät muiden töitä ja kehuvat ja korostavat omia tekemisiään. Työilmapiirimme on niin huono ja epäoikeudenmukainen. Osa työntekijöistä on jo lähtenyt löydettyään uuden työpaikan.
Lisäksi työtahti on aivan kohtuuton osa on sairastunut tässä työyhteisössä. Pyydän esirukouksia että työilmapiiri paranisi ja että nämä ihmiset paranisivat Pyydän että Herra oikein hoitaisi tän työyhteisön sellaiseen kuntoon että työntekijät voisivat hyvin. Tämä tilanne on jo jatkunut vuosia.
Suurinpia onglmia aiheuttaa myös se että liian vähällä väellä yritetään tehdä mahdollisimman paljon töitä. Raha on sen tulo on kaikein tärkeintä työntekijöistä viis

Valma-Re: Työyhteisö27.3.2013 11.57
Tämän ajan toimintaa ohjaa tuloksen tekeminen ja menestyminen. Niin valitettavaa kuin se onkin, niin työhyvinvointi jää yleensä tehokkuuden tavoittelun jalkoihin.

Jokaisen pitäisi katsoa itseään, millaisen työilmapiirin hän tuo mukaan työpisteeseen. Onko hän sellainen ihminen, jota kaikki esim. pelkäävät ja odottavat, että hän olisi poissa tai lomalla. En usko että kovinkaan moni meistä tahtosi tunnistaa itsensä tuona ihmisenä.

Esimiehellä on vastuu työhyvinvoinnista, mutta yhdessä osastonsa kanssa. Esimies yksin ei voi vaikuttaa yksiön asenteeseen tai motivaatioon pitkällä tähtäimellä. Jokaisen on siis itse löydettävä motivaatio ja asenne omaan työhönsä, työkavereihin ja esimieheensä.

Tämän päivän taloustilanne ajaa yritykset pienentämään resursessja, jopa irtisanomaan työntekijöitä. Nämä eivät ole helppoja ratkaisuja kenellekään, mutta yhteen hiileen puhaltamalla vaikeista ajoista selvitään. Täytyy löytää tuo tahtotila sekä esimiehen että osaston puolelta.

Yksittäisen työntekijän on vaikea vaikuttaa suuren osastaon asioihin tai työyhteisötoimintaan. Mutta hän voi tuoda näitä asioita esille esim. palavereissa, kehityskeskuteluissa tai esimies-alais-keskusteluissa. Tärkeää on, että asioista puhutaan, vaikka sillä hetkellä ei olisikaan mahdollisuutta muutokseen. On kuitenkin hyvä saada tietoa yrityksen tilanteesta ja kuinka kauan esim. ko. poikkeustilanne tulee jatkumaan.

Jos työyhteisöä "terrorisoi" kolme ihmistä, jotka aiheuttavat muille työkyvyn heikkenemistä, on asiasta keskusteltava esimiehen kanssa. Jos hän ei kuuntele, on otettava yhteyttä toiseen tahoon. Joka yrityksessä on oma "portaansa". Mutta jos ei itse millään tavalla toimi aktiivisesti, jotta ongelmaan saataisi ratkaisu, niin miten kukaan auttava tahto voi tietää tästä? Tai jos esim. kehityskeskustelussa ei avaa suutaan kysyttäessä, niin silloin tekee hallaa itselleen ja koko työyhteisölle.

Uskovina meillä on suuri etuoikeus viedä näitä epäkohtia Isän eteen. Jotta emme huutaisi vain tuuleen, tulee meidän ymmärtää mitä me oikeastaan tahdomme? Mikä on Isän tahto? Isä näkee asiat kokonaisvaltaisesti, johon me emme pysty koskaan.

Rukoilen, että Isän Jumalan tahto tapahtuisi sinun elämässäsi, työyhteisössäsi ja että Jeesus Kristuksen voima ja vapautus vaikuttaisivat voimallisesti ja totisesti. Antakoon Jeesus sinulle ymmärrystä ja viisautta toimia ja toimittaa, lahjoittakoon armossaan kärsivällisyyttä ja oikeaa mielentilaa.
Jeesus sinua siunatkoon ja auttakoon, amen

väsynytRe: Työyhteisö3.4.2013 8.12
Kiitos esirukoilijoille. Tässä työpaikassa juuri esimiehet ovat juuri näitä henkilöitä jotka tätä terrorisointia harrastavat. Siksi tämä tilanne onkin päässyt näin pitkälle, itse olen onneksi pääsemässä pois tästä työpaikasta olen onnellinen itseni puolesta mutta jää pahamieli niiden puolesta jotka joutuvat vielä jäämää. Pyydän vielä rukouksia näiden kaikkien ihmisten niin työntekijöiden kun esimiestenkin puolesta. Varsinkin työntekijöiden että ovi avautuisi uuteen ja parempaan työpaikkaan.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: