Keskustelu

syksyn lapsiEksyneen paluu27.5.2012 9.47
Haluan uudistua uskossa ja saada kaikki syntini anteeksi löytää seurakuntayhteyden jota ei ole. Haluan elää Herralle haluan päästä häntä lähelle. Omin voimin en jaksa. Pyydän esirukousia tämän ja myös sen puolesta että löytäisin yhden sydänystävän täältä uudelta paikkakunnalta jossa nyt asun.

hannuRe: Eksyneen paluu29.5.2012 23.59
Hei syksyn lapsi!
Kaikki sinun pyyntösi ovat varmasti Jumalalle mieluisia. Tulee mieleen, voi kumpa Suomessa olisi enemmän uskovia jotka halajaisivat samoja asioita kuin sinä!

Raamattu sanoo: "Sillä Herran silmät tarkkaavat kaikkea maata, että hän voimakkaasti auttaisi niitä, jotka ovat ehyellä sydämellä antautuneet hänelle." (2. Aik. 16:9)
Jumala näkee ja kuulee sinun toiveesi. Hän on kiinnostunut sinusta yksilönä ja Hän rakastaa sinua iankaikkisella rakkaudella. Sinun on ehkä sitä vaikea käsittää elämässäsi kokemien vaikeuksien ja vastoinkäymisien takia. Mutta voi olla tarpeen, että me joudumme monenlaisiin vaikeuksiin ja kärsimyksiin tämän maanpäällisen elämämme aikana. Yksi syy siihen voi olla se, että sinua valmennetaan auttamaan toisia hauraita, väsyneitä ja heikkoja ihmisiä. Koska nämä kaikki ihmisryhmät ovat Jumalalle rakkaita. Jos me olemme hyvin menestyneitä ihmisiä, niin silloin on aika vaikea ymmärtää avun tarpeessa olevia syvällisesti. Siinä tahtoo käydä niin kuin norsulle posliinikaupassa.

Yleensä Jumala pääsee vaikuttamaan meissä paremmin sitten kun meidät on "kesytetty" kaikesta omasta voimasta. Vasta sen jälkeen Jumala pukee yllemme taivaalliset rikkaudet.

"Mutta vielä nytkin, sanoo Herra, kääntykää minun tyköni kaikesta sydämestänne, paastoten, itkien ja valittaen.
Reväiskää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne, ja kääntykää Herran, teidän Jumalanne, tykö; sillä hän on armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja armosta rikas, ja hän katuu pahaa." (Joel 2: 12-13)
Tuosta edellämainitusta Raamatun paikasta minulle tulee mieleen hengellinen uudistuminen.

Toinen tärkeä Raamatun paikka minulle on:
"Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä." (Room. 12: 2)
Ja kyllä uskon, että se sopii myös sinullekin ohjeeksi.

Seurakuntayhteyden löytäminen onkin meidän hengellisen kasvun ja taivaaseen pääsyn takia tärkeää. Mutta sinun ja minun on hyvä muistaa, että ei seurakunta pelasta, vaan Jeesus Kristus!

Se Jeesuksen seurakunta, jota ei ole minään aikana tuhottu, on täysin Pyhän Hengen järjestämä yhteys. "Hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä." (Ef.2:22)

Jeesuksen tosi jumaluus on se kallio, jolle Jumala itse on rakentanut seurakuntansa. Kun Pietari oli tunnustanut Jeesuksen Jumalan Pojaksi, niin tämä sanoi hänelle: "Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita." (Matt.16:18)

Kun Jeesus sanoo rakentavansa seurakuntansa kalliolle, niin Hän ei tarkoita kalliolla Pietaria, vaan Pietarin antamaa tunnustusta. Siellä missä tosi ihminen, Jeesus Kristus tunnustetaan tosi Jumalaksi, on se kallio, jolle Jeesus itse rakentaa seurakuntansa. Toisin sanoen, missä kaksi tai kolme on koolla Jeesuksen nimessä, siellä on Jumalan seurakuntaa, koska Hän on siellä.

Tänään on hyvä muistaa, että Raamattu lupaa meille (Matt.18: 20): "Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä."

"Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä." (Joh.15: 5)

Hyvä ystävä, tässä yhteydessä muistutan tärkeästä asiasta: Sinua ei ole oksastettu seurakuntaan, vaan Kristukseen. Ei yksikään oksa ole oksastettu toiseen oksaan, vaan Kristukseen.

Jumalan seurakunnasta maan päällä ei voida sanoa: "Katso, täällä se on." Se, joka näin rajaa seurakunnan näkyväksi, kutsuu samalla paikalle antikristillisen hengen. Tästä syystä herätysliike toisensa perään on syntynyt ja kuollut. Kaikki mikä pyrkii tuomaan Jumalan valtakunnan maan päälle näkyvällä tavalla ennen kuin Jeesus tuo sen tulemuksellaan, on antikristillistä.

Jos Pyhä Henki poistuu kristillisestä toiminnasta, niin maailman henki astuu tilalle. Jeesuksen seurakunta on siis yhtä näkyvä kuin Pyhä Henki. Se näkyy maailmalle niissä teoissa, jotka Pyhä Henki tekee Jeesuksen omissa ja heidän kauttaan.

Me nykyajan kristityt olemme usein mukautuneet maailman mukaan siinä(kin), että me odotamme, että nämä hengelliset kokoukset olisivat mukavia, niissä viihdyttäisiin ja olisi hauskaa. Usein kuulemme kysymyksen: Minkälainen kokous oli? Se on muotoiltu lähes samanlaisesti kuin jääkiekkofanin kysymys: Minkälainen se matsi oli? Mutta olemmeko unohtaneet kysymykset: Oliko siellä Sana Jumalalta ja tehtiinkö siellä parannusta?

Vuonna 1907 Frank Bartelman kirjoitti lehtisen, jossa varoitti helluntaista ilman Kristusta.

Hän varoitti mm. näin:
"Me emme saa pitää kiinni opista, emmekä etsiä kokemuksia, muutoin kuin Kristuksessa. Monet haluavat etsiä voimaa voidakseen tehdä ihmeitä ja kerätä huomiota sekä ihmisten ihailua itselleen, ja he varastavat siten Kristukselta hänen kunniansa, eläen lihassa. Näyttäisi siltä, että kaikkein suurin tarve on nöyrän ja alhaisen Jeesuksen todellisista seuraajista. Uskonnollinen kiihkoilu alkaa nopeasti kantamaan hedelmää: ihmisen henki alkaa hallita näyttämöä - uskonnollinen henki. Mutta meidän tulee pysyä meidän tekstissämme, eli Kristuksessa.

Kaikki sellainen, joka korottaa Pyhän Hengen tai "lahjat" Jeesuksen yläpuolelle, päättyy lopulta fanaattisuuteen. Mikä ikinä saa meidät korottamaan ja rakastamaan Jeesusta on oikein ja turvallista, mutta toisinpäin on tuloksena vain kaiken raunioituminen. Pyhä Henki on kirkas valo, mutta on aina kohdistunut Jeesukseen ilmoittaakseen Hänet. Missä Pyhä Henki on todella ohjaamassa, siellä Jeesus mainitaan Pääksi, ja Pyhä Henki Hänen toimeksipanijakseen."

Jeesus teki selväksi, että kun Pyhä Henki tulee, Hän ei vedä huomiota itseensä, vaan keskittyy Jeesuksen sanoihin. Hän korottaa Kristuksen.
"Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.
Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille." (Joh.16: 13-15)
Kun Pyhä Henki tulee, sen tehtävä on kirkastaa Jeesus Kristus!

Sorry, kun meni näin laajaksi tämä vastaus sinulle. Mutta tarkoituksení on saada sinut huomaamaan, että eri kirkkokunnat ovat jo niin pitkällä luopumuksessa, ettei niiden suhteen ole odotettavissa uudistusta parempaan suuntaan. Eriseuroissa ja lahkoissa kiinni riippumisen sijaan, olisi uskallettava lähteä paikkakunnittain keskinäisen kokoontumisen linjalle yhtenä Jumalan seurakuntana ilman jakavia nimikylttejä.
(Ilm. 18: 4)

Kiitos Taivaallinen Isä, että saamme lähestyä Sinua tänään Jeesuksen Kristuksen siunatussa nimessä ja pyytää yhdessä tälle syksyn lapselle hänen kaipaamiaan asioita. Kiitos, että Sinulle KAIKKI on mahdollista!

Saattaa olla, että olemme erehtyneet luulemaan pelastuksen tulevan meidän omista hyvistä teoista? Kaikki pohjautuu Kristuksen sovitustyöhön Golgatalla. "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh.3: 16) Tuo puinen tyhjä risti muistuttaa Jumalan rakkaudesta. Risti todistaa, että Jeesus rakasti jumalattomia ja syntisiä, niin kuin Paavali Roomalaiskirjeessä kirjoittaa: "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme." (Room.5: 8)

Jeesuksen veri on tärkein asia Raamatussa. Herran Jeesuksen Kristuksen veren voiman kautta on tehty rauha Jumalan ja ihmisen välillä(Kol.1: 20). Veren voiman kautta saavat kaikki, jotka uskovat Herraan Jeesukseen, synnit anteeksi ja iankaikkisen elämän (Kol.1: 14). Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Tämä sanoma ei koskaan vanhene! Jokainen meistä tietää, kuinka vaikea on vastaanottaa tavallinen lahja, jota ei ole edes ansainnut.
Mutta vielä vaikeampaa on ottaa vastaan Jumalan meille tarkoittama lahja, Pelastus Jeesuksessa Kristuksessa. Meidän oma liha hakee niin mielellään omavanhurskauden tietä. Elävä usko sammuu omavanhurskauden tiellä. Lain polku tappaa meidän uskonelämästä ilon. Kaikesta hengellisestä tulee raskasta ja vastahakoista!

Jeesus sanoi. " Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria'. Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."(Matt.9: 12-13)

Aikanaan kuuluisa saarnamies Johannes Bäck lausui viimeisellä tautivuoteellaan omaisilleen: "Nyt minulla on tikapuut taivaaseen." Tarkempaa selitystä tiedusteltaessa hän vastasi: "Ne vievät ryövärin rinnalle pyytämään: 'Herra, muista minua.' "

"Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi." (Jes.1: 18)

Syksyn lapsiRe: Eksyneen paluu16.7.2012 11.00
Kiitos Hannu selventävistä kirjoituksistasi. Näkee, että olet pitkälle edistynyt uskossasi. On hienoa lukea miten pystyt avamaan näissä kirjoituksessasi uskon asioita minulleki ymmärrettävään muotoon. Herra on kantanut minua vaikeiden aikojen yli, pirtäisi vaan rukoilla enemmän ja odottaa vastausia ne tulevat ajallaan ja tavallaan. Siunausta myös sinun elämääsi ja kaikkea hyvää.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: