Keskustelu

ahdistunutVielä pyydän esirukousta28.4.2012 6.56
tuntuu että kamelin selkä katkesi. En jaksa enää työssä. Haluan vaan sieltä pois. Minulla on kaksi esimiestä joiden kanssa teen töitä jännitän kaiket päivät yhteistyö ei vaan suju. Työn kuvani on myös niin epäselvä otan vaan päivät käskyjä vastaan, juuri mitään ei voi tehdä omatoimiststi. Mielestäni tässä on paljon kiusaamisen piirteitä myös mukana. Joudun pakottamaan itseni aamuisin töihin hauaisn tästä tilanteesta pois. En pysyt muuttamaan asentetani vaikka kuinka yritän ajatella asioiden hyviä puolia.

hannuRe: Vielä pyydän esirukousta29.4.2012 18.09
Hei,
Rukoilemme puolestasi elävää Jumalaa Jeesuksen Kristuksen nimessä, että Jumalan tahto ja johdatus sinun elämäsi kohdalla toteutuu Hänen tahtomallaan tavalla. Rohkaisen sinua menemään lääkärin puheille ja että voit myös armahtaa itseäsi. Usein noinkin kovassa henkisessä paineessa asioiden mittasuhteet sekottuvat ja sitä kuvittelee, että se työyhteisö ei millään pärjää ilman minun työpanostani. En minä voi jäädä lomalle!
Jos tuota tuskaa ja ahdistusta on jatkunut pitkään, niin ei se aivan pienellä lomalla ohi mene - valitettavasti. Tarvitaan hyvä ja näitä työsuhdeasioita ymmärtävä lääkäri. Apu voi tulla lääkärinkin kautta, mutta se voi tulla myös yliluonnollisesti Jumalan armon kautta!

Sinusta voi tuntua, että olet eksyksissä ja vailla toivoa ja päämäärää. Mutta on Yksi, joka tuntee sinut, rakastaa sinua ja tahtoo johdattaa sinut viheriäisille laitumille, virvoittavien vetten tykö. Odota Herraa. Hän voi aukaista solmut ja kahleet kaikissa asioissa. Meidän tulee oppia luottamaan Jumalaan, että Hän pitää meistä huolen.
1.
Golgatan veressä voima on,
Voima niin siunattu verraton.
Pyhässä veressä Jeesuksen
Voima on suuri ja ihmeellinen.
Golgatan veressä voima on,
Voima niin siunattu verraton.

2.
Veri voi puhdistaa syntisen,
Veri voi uudistaa jokaisen.
Pyhässä veressä Jeesuksen
Voima on suuri ja ihmeellinen.
Veri voi puhdistaa syntisen,
Veri voi uudistaa jokaisen.

3.
Väsyneet kulkijat tulla saa,
Sairaat ja heikot hän parantaa.
Pyhässä veressä Jeesuksen
Voima on suuri ja ihmeellinen.
Väsyneet kulkijat tulla saa,
Sairaat ja heikot hän parantaa.

4.
Karitsan häihin jo kutsu soi,
Karitsan häät kohta alkaa voi.
Pyhässä veressä Jeesuksen
Voima on suuri ja ihmeellinen.
Karitsan häihin jo kutsu soi,
Karitsan häät kohta alkaa voi.

Hengellinen laulukirja numero 187
Tekijä tuntematon
Paavo Virtanen 1967

Jumalan siunausta toivotan

hannuRe: Vielä pyydän esirukousta29.4.2012 20.12
Lainaan vielä kahdesta sähköpostista sinulle pätkät. Kuulostavatko tutuilta? Ihminen "turtuu" olosuhteisiin niin helposti! Ja saattaa joutua ennenaikaiseen hautaan, ellei siihen oravanpyörään tule pysähdystä.

"Huomenta!
Vähän vaikea vastata, koska "kuppi menee koko ajan yli",
eli en ehdi millään tehdä muutakuin murto-osan tehtävistä.
Firmassa ovat työntekijät vähentyneet, mutta työmäärä
on pysynyt samana, ellei lisääntynyt. Ja kun ei voi aivan
itsenäisestikään päättää mikä on tärkeintä, koska johdolta tulee koko
ajan uusia tehtäviä... Mutta sehän ei kauaa vie kun saa vain sen hetken... : )
Sain eräältä toimittajalta seuraavan postin kun tiedustelin,
että missä se tarjous viipyy:
" Kapasiteetin heikkouden tähden en ole voinut vastata
tarjouspyyntöösi." Minusta se oli aika hyvä ja ymmärrettävä vastaus.
Sama tilanne on minullakin. Sitä vain joskus miettii, että kuinka kauan tällaista jaksaa, koska nuoremmatkin työntekijät tuntuvat olevan aivan puhki... "


"Moro ja älä laita itseäsi piippuun. Minä tiedän millaista se on kun kaikki menee yli ja tulee työuupumus. Niin kuin kerroin aikasemmin, työuupumus on mulle tuttu asia. Minähän olin melkein puoli vuotta sairaslomalla työuupumuksen takia. Se on salakavala, minäkään en ensin tajunnut, että mulle tuli työuupumus. Minähän olin monta päivää sairaalassa aikoinaan eli työuupumus oli raju meikäläisellä. Silloin olin noin 40 v. Joku sanoi, että miten minä jaksoin olla yli 16 v siinä toimistossa töissä.

Siitä on nyt kymmenisen vuotta ja elämä jatkuu. Mulla loppui kiireet eli osaan nyt elää sillä lailla ettei laita itseään ns. piippuun. Lääkäreiden kanssa on puhuttu, kun tänä päivänä ihmiset ajetaan niin loppuun. Vähän on väkeä ja työtä on kuitenkin eikä oteta lisää väkeä. Samalla väkimäärällä yritetään paiskia töitä vaikka työntekijöitä saisi olla enemmän.

Muistetaan pitää itsestämme huolta ja liikunta on yksi tärkeä elementti siinä."



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: