Keskustelu
| surullinen | Jumalan selkeää johdatusta | 25.11.2011 2.08 |
| Kiitän rukouksistanne. Edelleen pyydän muistamaan rukouksin. Haluaisin että minut väärin perustein irtisanonut ihminen ottaisi yhteyttä ja selvittäisimme asiat. Hänelle vapautumista katkeruudesta ja pelastumista. Itse en voi ottaa häneen yhteyttä koska hän niin pahoin sanoin "heitti minut ulos". En tiedä miksi. Olen pyytänyt anteeksi sitä että ilmeisesti jotenkin olen loukannut, mutta hän ei edes tähän mitään kommentoinut. (?) Alan jo hiukan päästä asiasta koska aikaa kuluu, mutta mielestäni on hirveää että katkaistaan niin totaalisesti välit eikä edes selitetä miksi. Miten yhtenä päivänä pahantuulen puuskassa unohdetaan kaikki mukavat hetket joita meillä oli aiemmin usein? Olen ollut hyvin väsynyt varmaan osittain masennuksesta johtuen - joka taas johtuu tuosta edellä mainitusta asiasta. Pyydän Jumalan selkeää johdatusta että saan rahat riittämään, koska työpaikka-asiat menivät taas sekaisin. Minulla oli kesällä töitä liian kanssa ja jätin erään kokopäivätyön koska en olisi jaksanut tehdä sen rinnalla tätä nyt menettämääni avustajan työtä - minulla ei ollut aavistustakaan että se loppuisi tällä tavalla kuin seinään. Tällä hetkellä on eräs pienipalkkainen osa-aikatyö ja olisin kyllä iloinen jos pelkästään osa-aikaisella työllä tulisin toimeen, mutta se taitaa olla haave vain. Vaikka tässä on taas toivomuksia listattuna niin pyydän että Jumalan tahto saa toteutua ja että itse osaisin olla potkimatta vastaan Jumalan suunnitelmaa. Kiitos ja siunausta. |
||
| Valma- | Re: Jumalan selkeää johdatusta | 27.11.2011 22.17 |
| Johdattakoon Jumala tämän asian päätökseen tahtomallaan tavalla. Tukeudu Ikiaikojen Jumalaan, Hänen Armoonsa ja ole luottavaisin mielin, sillä Jeesus ei jätä eikä unohda; Hän voi muuttaa asioiden suuntaa, koska Hän näkee mikä on parasta sinulle juuri nyt. Siksi siis, pyydän, että Jeesus tulee sinun sydämeesi ja kuulet Hänen tahtonsa ja ymmärrät Hänen johdatuksensa; joskus emme osaa edes ajatella Hänen teitään, siksi valmista sydämeni uudelle ajalle. Ole siunattu ja jää Pyhän Hengen johdatukseen. |
||
| surullinen | Re: Jumalan selkeää johdatusta | 4.12.2011 10.03 |
| "Siksi siis, pyydän, että Jeesus tulee sinun sydämeesi..." Olen ollut uskossa pitkään, onko Jeesus ehkä poistunut sydämestäni vai miksi tuollaista rukoilet? Tahdon kyllä siunata tätä minua epäoikeudenmukaisesti kohdellutta ihmistä, mutta helposti mieleen alkaa nousta kostonhimoisia ajatuksia. Hän maksoi hyvän pahalla. Tunnen itseni tyhjiin puristetuksi sitruunaksi joka on heitetty pois ja tallattu jalkoihin. Erilaisia hylkäämiskokemuksia minulle on elämäni aikana kertynyt useampiakin ja itsetunto on murskana. Pyydän Jumalalta että saan kokea myönteisiä asioita jotka parantavat ja eheyttävät minut. |
||
| surullinen | Re: Jumalan selkeää johdatusta | 10.12.2011 10.31 |
| Edellä mainittujen rukousaiheiden lisäksi pyydän rukoilemaan että Jumala johdattaa sopivaa työtä nyt kun osa-aikatyössäni tulee joulun molemmin puolin taukoa. Muistelen kuulleeni sanottavan että jos Jumala ottaa jotakin pois niin hän antaa parempaa tilalle? Toivon ja pyydän että näin on näiden työasioideni kanssa! |
||
