Keskustelu

Työyhteisön yksi jäsenTyössä uupuneet13.11.2011 10.01
Pyydän esirukouksia työyhteisömme puolesta. Taas on kaikki suhteet sekaisin työ liian raskasta niin henkisesti kun ruumiillisestikin. Meitä kohdellaan niin epäoikeudenmukaisesti että aina on jollain paha mieli. Esimiehet eivät luota meihin vaikka teemme kaikkemme ja enemmänkin. Johtajuus on aivan hukassa olemme kunin laiva vailla kapteenia mutta tulosta pitäisi tulla. Lisäksi yksi työntekijä nuoleskelee johtajia mustamaalaamalla muita ja korostamalla omaa erinomaisuuttaa. Pyydä esirukouta että vuosien piinan jälkeen tällekin työpaikalle laskeutuis rauha ja suhteet korjaantuisi ja ne ihmiset lähtisivät jotka tätä sotkua ylläpitää. Kiitokse kaikkien meidän työntekijöiden puolesta esirukouksia todella tarvitaan. Tämä pitkä piina on saanut kestää jo liian kauan.

TyökaveriRe: Työssä uupuneet13.11.2011 21.46
Tervehdys!
Samanlaisessa tilanteessa olen minäkin. Tekstisi kosketteli lähes samoja asioita, joita ilmenee siinä työyhteisössä, jossa nykyisin työskentelen. Olen keskustellut nuorempien työntekijöiden kanssa. Hekin ovat aivan puhki! Eivät tahdo millään jaksaa. Meillä on henkisesti melko paha olo. Onneksi tuota nuoleskelua ei esiinny. Johtaja kyllä yrittää aina ottaa suosikikseen jonkun henkilökunnasta. Ehkä hän pelkää, että koko henkilökunta nousee häntä vastaan?

Rukoillaan, että Jumalan Pyhä Henki antaa meille viisauden rukoilla näiden esimiesten ja työkavereiden puolesta oikealla tavalla. Kiitos, Herra, että sinä annat meille voiman, kärsivällisyyden ja rakkauden, että voisimme olla "valona ja suolana" näissä työyhteisöissä. Ja että mahdollisimman moni sielu pelastuisi. Ja että Jeesuksen Kristuksen kirkkaus saisi loistaa kaikkien Suomen työyhteisöjen sisällä. Kiitos, että Sinulla on valta ja voima uudistaa myös kaavoihin kangistuneet seurakunnat Sinun Sanasi ja Pyhän Hengen avulla!

Vain se ihminen, jossa Pyhä Henki asuu, osaa rukoilla (Room.8: 26-27). Pyhä Henki on rukouksen henki. Vain Hänen avullaan me voimme rukoilla kestävästi ja voimalla. Hänen kauttansa otamme vastaan rukouksen ylhäältäpäin. Sillä sen rukouksen, jonka tulee kohota taivaaseen, täytyy ensin olla saapunut alas taivaasta. Näin Jumala laskee asioita sydämellemme.

Toivotan teille kaikille työssä uupuneille Jumalan siunausta ja varjelusta!
Apu tulee ylhäältä!
Elä lopunajassa silmät luotuina uskon alkajaan, Jeesukseen Kristukseen!
"Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
(Matt.11: 28)
Jeesuksen kallis veri lunastaa meidät synnin orjuudesta. (1Piet. 1: 18-19)
Se on vuodatettu koko maailman syntien lunastukseksi. Jonain päivänä taivaat aukeavat ja
Jeesus Kristus tulee takaisin. Tämä päivä on lähellä. Oletko sinä valmis kohtaamaan Hänet?

Työssä uupuneetRe: Työssä uupuneet27.11.2011 11.51
Kiitoskset lohduttavista sanoistasi.
Odotan mielenkiinnolla miten rukoukset vaikuttavat työyhteisöömme uskon että Herra hoitaa tilanteen omalla viisalla tavallaan ja oman aikatalulunsa mukaisesti. Kiitos Herralle että hän näkee meidät pienet ihmiset.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: