Keskustelu

abcRukouspyyntö26.12.2018 11.53
Rukoilkaa minulle sopivaa uskovaa puolisoa. Olen ollut yksin yli 22 vuotta. Syksyllä 2019 tulisi 23 vuotta täyteen yksinoloa. Olen jo epätoivoinen. Ei haittaa vaikka toinen olisi pyörätuolissa tai sokea tms.

paivikkiRe: Rukouspyyntö31.12.2018 6.52
toivun leikkauksesta ja olo on kovin masentunut, tuntuu siltä että elämäni oli tässä.nyt kun on aikaa toipua ja olen sairaslomalla kaikki huolet nousevat pintaan,velat pelottavat olen olut viisi vuotta hukassa tehnyt töitä ja unohtanut itseni, olen jäänyt koukkuun vaattaisiin ja tilannut niitä niin etten pärjää laskujen kanssa. isä olen jotennkin tarpeeton ja uupunut en selviä , olen yrittänyt mutta kaiki katoaa ja ajattelen jo itseni lopettamista . olen heikko ja yksinäinen velat ovat minun salaisuus ja paine jota kannan harteilla ja häpeän. työyhteisössä on ollut vaikeaa ja olen tehnyt kaiken jotta saisin pitää työni. rukoilen uutta ovea ja tietä mutta sitten romahdan minulla ei ole lapsuuden perheestä jäljellä ketään tai ei minulla ole koskaan ollutkaan. osä auta minua ota heikko uskoni vastaan ja anna minulle toivoa näiden maallisten asioiden kanssa. ota syliisi ja ota suru pois suren kaikkea mennyttä , kaipaan läheisiä ja rakkautta. sisältäni olen niin yksin. vuosikausia olen yrittänyt lohduttaa itseäni uudella paidalla tai jolloin muulla . Se aikki on vain kietonut minut yhä syvemmälle ja saanut minut uupumaan, olen ajautunut ahdistukseen , aina kun päiväni ei täyty työstä ja kun minulle jää aikaa olla hetki omllani tulee valtavatpelot ja huolet. eläminen pelottaa ja haluaisin kuolla enkö samalla ymmärrä mitä ajattelen joka paikaamn sattuu enkä saa otetta mihinkään, kuljen kuin unessa ja yeitn elää perheeni vuoksi, herra olen raskas taakka miehelleni ja lapsille, en voi antaa heie mitn kun minussa ei ole mitään tulevaa, olen pilannut oman elämäni, synnin tunto tukahduttaa ja en voi rakastaa itseäni, en osaa luottaa mhinkään, en nauti mistään en saa nukuttua ja pelkään kaikkea pahaa. olen itse tähän syypää, olen tuhonnut elmni maanpäällisellä turhuudella sillä että olen yrittänyt lunastaa hyväksyntää ja rakkautta. että olisin ansainnut olemassa oloni a saamaa aikaan paennut kaikkea omaan sisäiseen maailmaani jossa olen vain käyttänyt ulostuslääkkeitä helpttaakseni itseni hyväksymistä, tilannut vaattita jotka päällä voisin olla hyväksytty ja rakastettu, olen lievittnyt niillä pahaa mieltä ja luullut että ne auttavat minua jaksamaan antavat ilon isä tämän opin jo lapsena kun pahassa mielssä piirsin paperinukielleni uusia erilaisia vaattaita. isä auta minua addiktioitteni kanssa isä auta jos vielä voit armahtaa minua, kuule nämä asiat a huuroni, rukoukseni sisätäni. isä uta.en selviä en tiedä kuka olen ja tämä tehty leikkuskin pelottaa kuinka toivun siitä ja onko syytä toipua, häpeän itseäni. en tiedä miten jatkaa en ansitse mitään. isä voitko sinä tulla ja autaa parantaa minut, nostaa rakkauteei, antaa minulle anteeksi ja hoitaa minun asiani, isä en selviä. isä auta että saisin nukuttua ja levättyä voisin olla täyden sairasloman ilman pelkoa ja näitä huolia, is auta etten romahda lopullisesti . siunaa kotia ja lapsia , turvaa heidän elämät siunaa aviomiestäni ja avioliitoa, kiitos häntä ja kiitos kaikest. isä en löydä sanoja auta sinä miuan vaikken sitä ansaitsekaan . anna rauhasi ja rakkautesi.ota heikko uskoni vastaan.anna minun jäädä rakkautesi ja jeesuksen kristuksen sovitustyön varaan että minä uskoisin sen miten olet maailmaa rakastanut ja voisin elää sanassasi ettei paha riivaisi ja saisin vielä uuden mahdollisuuden kayttasi ja nimessäsi.kiitos ja kunnia herralle. sinuun minä syntine arvoton turvaan kaiken enkä ymmärrä omaa mielettömyyttäni

AnceligaRe: Rukouspyyntö31.12.2018 23.39
Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä.
Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon
teille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa
teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Aamen.

(4. Moos.6:24?26)



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: