Keskustelu

surullinenAjatukset kiertää samaa rataa1.10.2011 22.23
Olen niin masentunut koska sain potkut töistä ja minut haukuttiin syyttä. On vaikeaa ajatella mitään muuta kun järkytyin niin kovasti. Pyydän että Jumala ottaa käsittelyynsä ihmisen joka kohteli minua näin pahasti. Minulle ei edes suostuttu kertomaan syytä siihen, miksi en enää ole tervetullut. Haluaisin vastauksia kysymyksiini. Jumalan selkeää johdatusta ja että osaisin taipua Hänen tahtoonsa. Että pystyisin siunaamaan ihmistä joka maksoi hyvän pahalla - näin sen ihan rehellisesti itse koen. Pyydän vielä, ettei Jumala irrota otettaan ex-työnantajastani ennen kuin tämä ottaa pelastuksen vastaan.

AnceligaRe: Ajatukset kiertää samaa rataa1.10.2011 23.30
Kiitos rakas taivaallinen Isä, että näet ystävämme murheen ja ahdingon. Kiitos Herra, että autat häntä ja vapautat hänet kaikista arvottomuuden ja huonommuuden tunteista. Kiitos Herra, että hän on Sinulle rakas ja kallis lapsi, jota Sinä lohdutat ja johdatat. Kiitos Herra, että annat hänelle voimaa kaikkiin vaiheisiin. Jeesus Kristuksen nimessä ja veressä, aamen.

Kaukaa ilmestyy minulle Herra: "Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta.
Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesipuroille, tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. Sillä minä olen Israelin isä, ja Efraim on minun esikoiseni.
Jer. 31:3,9

surullinenRe: Ajatukset kiertää samaa rataa9.10.2011 10.21
Kiitos rukouksistanne. Pyydän edelleen muistamaan rukouksin tätä asiaa. Koen myös menettäneeni ystävän koska työnantajani oli aiemmin minua kohtaan aivan erilainen. Miten hän voi unohtaa kaiken hyvän vain yhtenä päivänä kokemansa vihanpuuskan takia - jonka syytäkään en tiedä! Pyydän rukoilemaan aloitustekstissä mainitsemiani asioita - sekä sitä että tällä irtisanomisella ei olisi negatiivisia vaikutuksia tulevaisuudessa työn saannissa. Että Jumala tekisi ihmeen työnantajani sydämessä ja hän muuttuisi taas samaksi ihmiseksi jonka tunsin hänet monta kuukautta. Pyydän Jumalan apua myös kaikissa käytännön asioissa liittyen työtodistukseen ja raha-asioihini ja uuden työpaikan tai muuta kautta lisätulojen löytymiseen. Jumalan selkeää johdatusta joka päivä.

surullinenRe: Ajatukset kiertää samaa rataa17.10.2011 7.50
Kiitos rukoksistanne. Pyydän vielä muistamaan rukouksin, erityisestä koskien työtodistusta jonka aion pyytää. Toivon että välit työnantajani kanssa voisivat korjaantua, Jumalallehan kaikki on mahdollista. Pyydän että Jumala koskettaa hänen sydäntään ja puhuttelee häntä siten että hän katuu väärää menettelyään minua kohtaan. Että Jumala vetää hänet pelastukseen.

surullinenRe: Ajatukset kiertää samaa rataa19.10.2011 21.57
Sain työtodistuksen postissa, mutta siitä puuttuu merkintä millä ajalla olen töissä ollut. Laitoin sähköpostia työnantajalle ja liitetiedostona kyseisen työtodistuksen oleellisilla tiedoilla lisättynä. Että hän allekirjoittaisi tuon paperin ja laittaisi sen minulle ilman enempiä pyytelemisiä. Tarjouduin tekemään kyseisen paperin itse alunperinkin, mutta hän halusi välttämättä itse tehdä sellaisen kuin haluaa - vaikka kirjoittaminen on hänelle vaikeaa. Tiedän kyllä että työtodistus kuuluu saada, mutta en toivo että tästä riitelemään pitäisi alkaa.

surullinenRe: Ajatukset kiertää samaa rataa25.10.2011 12.56
Olen saanut nyt työtodistuksen. Ei sekään mennyt ihan niin kuin olin ajattellut, mutta kaipa se nyt täyttää tietyt vaatimukset.

Toivon että Jumala puhuttelee entistä työantajaani ja vaikuttaa hänessä katumusta sen suhteen miten hän menetteli minua kohtaan täysin väärin.

Pyydän itselleni oikeaa mielenlaatua liittyen tähän vastoinkäymiseen. Ehkä Jumala näin osoitti että minun aikani hänen luonaan on ohi? Pyydän itselleni vapautumista kaikesta katkeruudesta kuten myös entiselle työnantajalleni - hänelle pelastumista.

surullinenRe: Ajatukset kiertää samaa rataa6.11.2011 13.35
Aika on hiukan tehnyt tehtäväänsä siten ettei tämä asia ole ihan jatkuvasti mielessä - siitä kiitos Jumalalle. Mutta edelleen tämä asia surettaa. Pyydän muistamaan rukouksin.

Toivon että välit työnantajani kanssa voisivat korjaantua, Jumalallehan kaikki on mahdollista. Pyydän että Jumala koskettaa hänen sydäntään ja puhuttelee niin että hän katuu väärää menettelyään minua kohtaan ja että hän itse ottaa minuun yhteyttä. Minun on turha yrittää ottaa yhteyttä häneen koska hän on minut suorastaan heittänyt ulos. Olen varmuuden vuoksi pyytänyt häneltä anteeksi - vaikka en tiedä syytä hänen todella kummalliseen käytökseensä ja epäoikeudenmukaisuuteensa. Pelkään jopa että häneen on mennyt demoni!

Jumala on kuitenkin kaiken yläpuolella - myös pimeyden henkivaltojen. Pyydän entiselle työnantajalleni vapautumista henkivalloista ja katkeruudesta ja että hän vastaan ottaa pelastuksen Jeesuksessa.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: