Keskustelu

AnceligaPäivän Sana5.1.2008 19.43
Hei kaikki Valman sivuilla vierailijat! Siunattua ja Herran ohjaamaa uutta vuotta teille kaikille minunkin puolestani. Uusi vuosi tuo aina odotukset jostakin uudesta ja paremmasta. Rukoillaan, että Herra antaisi meille jokaiselle sen uuden asian, mitä tarvitsemme elämäämme. Uutena asiana voi olla vaikkapa aloittaa Raamatun lukeminen uudelleen ensimmäisestä luvusta, eli luomiskertomuksesta lähtien. On hyvä kerrata tietoa siitä, miten Jumala loi ihmiset ja kaiken ympärillämme olevan elämän. Jos et ole aikaisemmin lukenut Raamattua, voisit aloittaa vaikkapa Uuden testamentin alusta, jossa kerrotaan Jeesuksesta ja Hänen elämästään täällä maan päällä.
Tiesitkö muuten, että Raamattua voi lukea myös netissä. Osoitteita on varmaan montakin, mutta itse löysin kerran tällaisen osoitteen: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible. (Katso ohjeet sivujen käytöstä.) Sieltä on helppo etsiä milloin mitäkin asiaa, tai vaikkapa lukea luku kerrallaan. Itselläni on tapana pyytää Herralta jokaiselle päivälle Raamatunpaikka, jonka luen sitten omasta Raamatustani. Ajattelin aloittaa tämän vuoden pyytämällä Herralta Sananpaikkaa Valman sivuilla kävijöille. Ota omaksesi tämä Herran Sana: Matt. 25:13, 40, 45. Kirjoitan Raamatun tekstin tähän vuoden 1938 käännöksestä.
?Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.?
?Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: ?Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle?.?
?Silloin hän vastaa heille ja sanoo: ?Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle?.?

AnceligaRe: Päivän Sana5.1.2008 19.51
Hei! Jostain syystä Raamatun tekstissä käyttämäni lainausmerkit muuttuivat tässä kysymysmerkeiksi. Älkää välittäkö niistä, vaan ajatelkaa, että ne ovat lainausmerkkejä.

AnceligaRe: Päivän Sana6.1.2008 20.43
Tänään Herra tahtoo puhua Valman sivujen lukijoille seuraavan Raamatunpaikan kautta:

Jes. 44:22 (Raamatun teksti 1933/38 käännöksestä)

Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi niinkuin pilven ja sinun syntisi niinkuin sumun. Palaja minun tyköni, sillä minä lunastan sinut.

AnceligaRe: Päivän Sana7.1.2008 21.54
Tässä Sananpaikassa Job puhuu Herralle:

Job 42:2

Minä tiedän, että sinä voit kaikki ja ettei mikään päätöksesi ole sinulle mahdoton toteuttaa.

AnceligaRe: Päivän Sana8.1.2008 21.53
Johannes Kastaja puhuu Jeesuksesta:

Mark. 1:8

Minä kastan teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä.

AnceligaRe: Päivän Sana9.1.2008 23.06
Ps:51:12-19

Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki.
Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi.
Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä.
Minä tahdon opettaa väärille sinun tiesi, että syntiset sinun tykösi palajaisivat.
Päästä minut verenvioista, Jumala, minun autuuteni Jumala, että minun kieleni riemuitsisi sinun vanhurskaudestasi.
Herra, avaa minun huuleni, että minun suuni julistaisi sinun kiitostasi.
Sillä ei sinulle kelpaa teurasuhri, sen minä kyllä antaisin; polttouhri ei ole sinulle mieleen.
Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää.

AnceligaRe: Päivän Sana10.1.2008 22.24
2 Aikak. 16:9

Sillä Herran silmät tarkkaavat kaikkea maata, että hän voimakkaasti auttaisi niitä, jotka ovat ehyellä sydämellä antautuneet hänelle. Tässä sinä teit tyhmästi, sillä tästä lähtien on sinulla yhä oleva sotia.

Voit lukea myös alaviitteet:
1 Kun. 15:32, Job 34:21, Sananl. 15:3, Jer. 16:17, Jer. 32:19, Sak. 4:10.

AnceligaRe: Päivän Sana11.1.2008 22.37
Ps. 144:3, 4 (Raamattu 1933/38)

Herra, mikä on ihminen, että hänestä lukua pidät, mikä ihmislapsi, että häntä ajattelet!
Ihminen on kuin tuulen henkäys, hänen päivänsä niinkuin pakeneva varjo.

AnceligaRe: Päivän Sana13.1.2008 1.16
Hebr. 1:1-4 (Raamattu 1933/38)

Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta,
on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut
ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,
tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.

AnceligaRe: Päivän Sana13.1.2008 23.16
Jer. 17:5, 7-11 (Raamattu 1933/38)

Näin sanoo Herra: Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta.
Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on.
Hän on kuin veden partaalle istutettu puu, joka ojentaa juurensa puron puoleen; helteen tuloa se ei peljästy, vaan sen lehvä on vihanta, ei poutavuonnakaan sillä ole huolta, eikä se herkeä hedelmää tekemästä.
Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?
Minä, Herra, tutkin sydämen, koettelen munaskuut, ja annan jokaiselle hänen vaelluksensa mukaan, hänen töittensä hedelmän mukaan.
Peltokana, joka hautoo, mitä ei ole muninut, on se, joka hankkii rikkautta vääryydellä; päiviensä puolivälissä hänen täytyy se jättää, ja hänen loppunsa on houkan loppu.

AnceligaRe: Päivän Sana14.1.2008 22.43
San. 18:9 (Raamattu (1933/38)

Joka on veltto toimessansa, se on jo tuhontekijän veli.

AnceligaRe: Päivän Sana15.1.2008 23.19
Jes. 42:1-8 (Raamattu 1933/38)

Katso, minun palvelijani, jota minä tuen, minun valittuni, johon minun sieluni mielistyi. Minä olen pannut Henkeni häneen, hän levittää kansakuntiin oikeuden.
Ei hän huuda eikä korota ääntään, ei anna sen kuulua kaduilla.
Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta. Hän levittää oikeutta uskollisesti.
Hän itse ei sammu eikä murru, kunnes on saattanut oikeuden maan päälle, ja merensaaret odottavat hänen opetustansa.
Näin sanoo Jumala, Herra, joka on luonut taivaan ja levittänyt sen, joka on tehnyt maan laveuden ja mitä siinä kasvaa, antanut henkäyksensä kansalle, joka siinä on, ja hengen niille, jotka siellä vaeltavat:
Minä, Herra, olen vanhurskaudessa kutsunut sinut, olen tarttunut sinun käteesi, varjellut sinut ja pannut sinut kansoille liitoksi, pakanoille valkeudeksi,
avaamaan sokeat silmät, päästämään sidotut vankeudesta, pimeydessä istuvat vankihuoneesta.
Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille.

AnceligaRe: Päivän Sana16.1.2008 22.49
1 Kor. 15:49-53, 58 (Raamattu 1933/38)

Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva.
Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.
Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme.
Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
Sentähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa.

AnceligaRe: Päivän Sana17.1.2008 20.24
San. 4:18, 19 (Raamattu 1933/38)

Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka.
Jumalattomain tie on kuin pimeys: eivät he tiedä, mihin kompastuvat.

AnceligaRe: Päivän Sana18.1.2008 23.44
Naahum 1:7, 15 (Raamattu 1933/38)

Hyvä on Herra, turva ahdistuksen päivänä, ja hän tuntee ne, jotka häneen luottavat.
Katso, jo ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa: "Juhli, Juuda, juhliasi, maksa lupauksesi; sillä ei tule enää sinun kimppuusi turmiontuoja, hän on hävitetty kokonansa".

AnceligaRe: Päivän Sana19.1.2008 23.48
2 Aikak. 23:19 (Raamattu 1933/38)

Ja hän asetti ovenvartijat Herran temppelin porteille, ettei pääsisi sisään kukaan, joka oli jollakin tavalla saastainen.

AnceligaRe: Päivän Sana20.1.2008 21.12
Joh. 6:37, 39, 40 (Raamattu 1933/38)

Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.
Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä.
Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."

AnceligaRe: Päivän Sana21.1.2008 21.39
Jes. 30:19-21 (Raamattu 1933/38)

Sinä kansa, joka asut Siionissa, Jerusalemissa, älä itke! Hän on sinulle totisesti armollinen, kun apua huudat; sen kuullessaan hän vastaa sinulle kohta.
Vaikka Herra antaa teille hädän leipää ja ahdistuksen vettä, niin ei sinun opettajasi sitten enää kätkeydy, vaan sinun silmäsi saavat nähdä sinun opettajasi.
Ja sinun korvasi kuulevat takaasi tämän sanan, milloin poikkeatte oikealle tai vasemmalle: "Tässä on tie, sitä käykää".

AnceligaRe: Päivän Sana22.1.2008 21.49
Jes. 42:1-8 (Raamattu 1933/38)

Katso, minun palvelijani, jota minä tuen, minun valittuni, johon minun sieluni mielistyi. Minä olen pannut Henkeni häneen, hän levittää kansakuntiin oikeuden.
Ei hän huuda eikä korota ääntään, ei anna sen kuulua kaduilla.
Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta. Hän levittää oikeutta uskollisesti.
Hän itse ei sammu eikä murru, kunnes on saattanut oikeuden maan päälle, ja merensaaret odottavat hänen opetustansa.
Näin sanoo Jumala, Herra, joka on luonut taivaan ja levittänyt sen, joka on tehnyt maan laveuden ja mitä siinä kasvaa, antanut henkäyksensä kansalle, joka siinä on, ja hengen niille, jotka siellä vaeltavat:
Minä, Herra, olen vanhurskaudessa kutsunut sinut, olen tarttunut sinun käteesi, varjellut sinut ja pannut sinut kansoille liitoksi, pakanoille valkeudeksi,
avaamaan sokeat silmät, päästämään sidotut vankeudesta, pimeydessä istuvat vankihuoneesta.
Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille.

AnceligaRe: Päivän Sana23.1.2008 23.00
San. 3:27, 28 (Raamattu 1933/38)

Älä kiellä tarvitsevalta hyvää, milloin sitä tehdä voit.
Älä sano lähimmäisellesi: "Mene nyt ja tule toiste, huomenna minä annan", kun sinulla kuitenkin on.

AnceligaRe: Päivän Sana24.1.2008 22.51
Ps. 91:14 (Raamattu 1933/38)

"Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni.

AnceligaRe: Päivän Sana25.1.2008 23.41
Hebr. 4:14-16 (Raamattu 1933/38)

Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta.
Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.

AnceligaRe: Päivän Sana26.1.2008 23.58
Hebr. 3:12-14 (Raamattu 1933/38)

Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta,
vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi;
sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti.

AnceligaRe: Päivän Sana27.1.2008 23.18
San. 28:18 (Raamattu 1933/38)

Nuhteettomasti vaeltavainen saa avun, mutta kahdella tiellä mutkittelija kerralla kaatuu.

AnceligaRe: Päivän Sana28.1.2008 21.24
Matt. 24:10-13 (Raamattu 1933/38)

Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.
Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.

AnceligaRe: Päivän Sana29.1.2008 21.56
Kol. 3:12-17 (Raamattu 1933/38)

Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen,
kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side.
Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset.
Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.
Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa.

AnceligaRe: Päivän Sana30.1.2008 22.49
Jes. 40:1-11 (Raamattu 1933/38)

"Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani", sanoo teidän Jumalanne.
"Puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu, sillä se on saanut Herran kädestä kaksinkertaisesti kaikista synneistänsä."
Huutavan ääni kuuluu: "Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme.
Kaikki laaksot korotettakoon, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon; koleikot tulkoot tasangoksi ja kalliolouhut lakeaksi maaksi.
Herran kunnia ilmestyy: kaikki liha saa sen nähdä. Sillä Herran suu on puhunut."
Ääni sanoo: "Julista!" Toinen vastaa: "Mitä minun pitää julistaman?" Kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen:
ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys puhaltaa siihen. Totisesti, ruohoa on kansa.
Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti.
Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja; korota voimakkaasti äänesi, Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja. Korota, älä pelkää, sano Juudan kaupungeille: "Katso, teidän Jumalanne!"
Katso, Herra, Herra tulee voimallisena, hänen käsivartensa vallitsee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä.
Niinkuin paimen hän kaitsee laumaansa, kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään, johdattelee imettäviä lampaita.

AnceligaRe: Päivän Sana31.1.2008 23.35
Job 22:23-30 (Raamattu 1933/38)

Kun palajat Kaikkivaltiaan tykö, niin tulet raketuksi, jos karkoitat vääryyden majastasi kauas,
viskaat kulta-aarteesi tomuun ja Oofirin kullan joen kivien joukkoon.
Jos Kaikkivaltias tulee sinun kulta-aarteeksesi, sinun hopeaharkoiksesi,
silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Kun rukoilet häntä, niin hän kuulee sinua, ja sinä saat täyttää lupauksesi.
Jos mitä päätät, niin se sinulle onnistuu, ja sinun teillesi loistaa valo.
Jos tie painuu alaspäin, niin sinä sanot: 'Ylös!' ja hän auttaa nöyrtyväistä.
Hän pelastaa senkin, joka ei ole viaton; sinun kättesi puhtauden tähden hän pelastuu."



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: