Keskustelu
| Anceliga | Raamatun ihmeitä | 13.3.2008 15.01 |
| Israelilaiset kulkevat Kaislameren poikki. Luin Raamatusta Toisesta Mooseksen kirjasta israelilaisten matkasta Egyptistä kohti luvattua maata. Ennen lähtöä ja matkalla tapahtuu niin valtavia ihmeitä, etten voi olla palauttamatta niitä mieliinne, vaikka monet teistä varmasti muistavatkin asiat Raamatusta. Israelilaiset olivat Egyptissä 430 vuotta ja loppuaikoina he olivat kovassa pakkotyössä ja huusivat Herralta armahdusta. Herralla oli valittuna profeetta, Mooses, jonka tehtävänä oli johdattaa israelilaiset pois Egyptistä kohti luvattua maata. Faarao ei tahtonut heitä päästää, sillä Herra paadutti hänen sydämensä, jotta Herran ihmeiden kautta kaikki tietäisivät, kuka on oikea Jumala. Egyptiläisillä oli omia jumaliansa, eivätkä he uskoneet hebrealaisten Jumalaan, joka on Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, eli meidän tuntemamme Raamatun Jumala, joka tekee ihmeitä tänäkin päivänä. Herra antoi egyptiläisille kymmenen vitsausta, joista ensimmäisessä Niilivirran vesi muuttui vereksi. Sitten tuli sammakoita, sääskiä ja paarmoja. Seuraavina vitsauksina olivat karjarutto, paiseet, rakeet, heinäsirkat ja pimeys. Viimeisenä vaikeana vitsauksena esikoiset surmattiin, jonka jälkeen faarao päästi israelilaiset rukoilemaan erämaahan. Herra näytti myös voimansa erottamalla alueen, jossa hebrealaiset asuivat, jotta he eivät kohdanneet vitsauksia. Matkalla luvattuun maahan tapahtui valtava ihme, kun Herra avasi Kaislameren ja israelilaiset pääsivät kulkemaan meren poikki. Tapahtumasta kerrotaan Raamatussa Toisessa Mooseksen kirjassa, luvussa 14. Laitan tekstin tähän luettavaksesi tai voit lukea sen omasta Raamatustasi. 2. Moos. 14:1?31 1 Herra puhui Moosekselle sanoen: 2 "Sano israelilaisille, että he kääntyvät takaisin ja leiriytyvät Pii-Hahirotin kohdalle Migdolin ja meren välille; leiriytykää vastapäätä Baal-Sefonia meren rannalle. 3 Ja farao on ajatteleva, että israelilaiset ovat eksyneet maassa ja että erämaa on saartanut heidät. 4 Ja minä paadutan faraon sydämen, niin että hän ajaa heitä takaa; mutta minä näytän kunniani tuhoamalla faraon ja koko hänen sotajoukkonsa; ja niin egyptiläiset tulevat tietämään, että minä olen Herra." Ja he tekivät niin. 5 Kun Egyptin kuninkaalle ilmoitettiin, että kansa oli paennut, muuttui faraon ja hänen palvelijainsa mieli kansaa kohtaan, ja he sanoivat: "Mitä teimmekään, kun päästimme Israelin meitä palvelemasta!" 6 Ja hän valjastutti hevoset sotavaunujensa eteen ja otti väkensä mukaansa; 7 ja hän otti kuudetsadat valitut sotavaunut sekä kaikki muut Egyptin sotavaunut ynnä vaunusoturit niihin kaikkiin. 8 Sillä Herra paadutti faraon, Egyptin kuninkaan, sydämen, niin että hän lähti ajamaan takaa israelilaisia, vaikka israelilaiset olivat lähteneet matkaan voimallisen käden suojassa. 9 Ja egyptiläiset, kaikki faraon hevoset, sotavaunut ja ratsumiehet ja koko hänen sotajoukkonsa, ajoivat heitä takaa ja saavuttivat heidät leiriytyneinä meren rannalle, Pii-Hahirotin kohdalle, vastapäätä Baal-Sefonia. 10 Ja kun farao oli lähellä, nostivat israelilaiset silmänsä ja näkivät, että egyptiläiset olivat tulossa heidän jäljessänsä. Silloin israelilaiset peljästyivät kovin ja huusivat Herraa. 11 Ja he sanoivat Moosekselle: "Eikö Egyptissä ollut hautoja, kun toit meidät tänne erämaahan kuolemaan? Mitä teit meille, kun johdatit meidät pois Egyptistä! 12 Emmekö sanoneet tätä sinulle Egyptissä? Sanoimmehan: Anna meidän olla rauhassa, että palvelisimme egyptiläisiä. Sillä parempi olisi ollut palvella egyptiläisiä kuin kuolla erämaahan." 13 Mooses vastasi kansalle: "Älkää peljätkö; pysykää paikoillanne, niin te näette, minkä pelastuksen Herra tänä päivänä antaa teille; sillä sellaista, minkä näette egyptiläisille tapahtuvan tänä päivänä, ette koskaan enää tule näkemään. 14 Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa." 15 Ja Herra sanoi Moosekselle: "Miksi huudat minulle? Sano israelilaisille, että he lähtevät liikkeelle. 16 Mutta sinä nosta sauvasi ja ojenna kätesi meren yli ja halkaise se, niin että israelilaiset voivat käydä meren poikki kuivaa myöten. 17 Ja katso, minä paadutan egyptiläisten sydämet, niin että he tulevat heidän perässänsä; minä näytän kunniani tuhoamalla faraon ja koko hänen sotajoukkonsa, hänen sotavaununsa ja ratsumiehensä. 18 Ja egyptiläiset tulevat tietämään, että minä olen Herra, kun minä näytän kunniani tuhoamalla faraon, hänen sotavaununsa ja ratsumiehensä." 19 Niin Jumalan enkeli, joka oli kulkenut Israelin joukon edellä, siirtyi kulkemaan heidän takanansa; ja pilvenpatsas siirtyi heidän edeltänsä ja asettui heidän taaksensa 20 ja tuli egyptiläisten joukon ja Israelin joukon väliin; ja pilvi oli pimeä noille ja valaisi yön näille. Näin koko yönä toinen joukko ei voinut lähestyä toista. 21 Ja Mooses ojensi kätensä meren yli. Niin Herra saattoi vahvalla itätuulella, joka puhalsi koko yön, meren väistymään ja muutti meren kuivaksi maaksi; ja vesi jakautui kahtia. 22 Ja israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa myöten, ja vesi oli heillä muurina sekä oikealla että vasemmalla puolella. 23 Ja egyptiläiset, kaikki faraon hevoset, hänen sotavaununsa ja ratsumiehensä, ajoivat heitä takaa ja tulivat heidän perässänsä keskelle merta. 24 Kun aamuvartio tuli, katsahti Herra egyptiläisten joukkoa tulenpatsaasta ja pilvestä ja saattoi hämminkiin egyptiläisten joukon. 25 Ja hän antoi heidän vaunujensa pyöräin irtautua, niin että heille kävi vaikeaksi päästä eteenpäin. Niin egyptiläiset sanoivat: "Paetkaamme Israelia, sillä Herra sotii heidän puolestansa egyptiläisiä vastaan". 26 Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Ojenna kätesi meren yli, että vedet palautuisivat ja peittäisivät egyptiläiset, heidän sotavaununsa ja ratsumiehensä". 27 Niin Mooses ojensi kätensä meren yli, ja aamun koittaessa meri palasi paikoillensa, egyptiläisten paetessa sitä vastaan; ja Herra syöksi egyptiläiset keskelle merta. 28 Ja vedet palasivat ja peittivät sotavaunut ja ratsumiehet, koko faraon sotajoukon, joka oli seurannut heitä mereen; ei yksikään heistä pelastunut. 29 Mutta israelilaiset kulkivat kuivaa myöten meren poikki, ja vesi oli heillä muurina sekä oikealla että vasemmalla puolella. 30 Niin Herra pelasti Israelin sinä päivänä egyptiläisten käsistä, ja Israel näki egyptiläiset kuolleina meren rannalla. 31 Ja Israel näki sen suuren teon, jonka Herra teki tuhotessaan egyptiläiset. Silloin kansa pelkäsi Herraa ja uskoi Herraan ja uskoi hänen palvelijaansa Moosesta. |
||
| Anceliga | Re: Raamatun ihmeitä | 15.3.2008 15.44 |
| Jumala lisää Hiskialle ikää 15 vuotta Raamattu on kirja, joka on täynnä Jumalan ihmeitä, joten jatkan tätä kirjoitussarjaa Raamatun ihmeistä. Sinäkin voit kirjoittaa tähän sinua koskettaneista ihmeistä, joita olet löytänyt Raamatusta. Seuraavana kerron Hiskiasta, jolle Jumala lisäsi ikää 15 vuotta. Hiskia oli Juudan kuningas ja hallitsi Jerusalemissa 29 vuotta. Hiskia teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä. Hän poisti uhrikukkulat ja kaikki vieraat jumalat, joita israelilaiset palvelivat. Toisen Kuningasten Kirjan 18. luvussa sanotaan Hiskiasta: ?Hän turvasi Herraan, Israelin Jumalaan, niin ettei kukaan ollut hänen kaltaisensa kaikista hänen jälkeisistään Juudan kuninkaista eikä niistä, jotka olivat ennen häntä.? 2.Kun. 20:1-11 kertoo meille tästä ihmeestä: 1 Niihin aikoihin Hiskia sairastui ja oli kuolemaisillansa; ja profeetta Jesaja, Aamoksen poika, tuli hänen tykönsä ja sanoi hänelle: "Näin sanoo Herra: Toimita talosi; sillä sinä kuolet etkä enää parane". 2 Niin hän käänsi kasvonsa seinään päin ja rukoili Herraa sanoen: 3 "Oi Herra, muista, kuinka minä olen vaeltanut sinun edessäsi uskollisesti ja ehyellä sydämellä ja tehnyt sitä, mikä on hyvää sinun silmissäsi!" Ja Hiskia itki katkerasti. 4 Mutta Jesaja ei ollut vielä lähtenyt keskimmäiseltä esipihalta, kun hänelle tuli tämä Herran sana: 5 "Palaja takaisin ja sano Hiskialle, minun kansani ruhtinaalle: 'Näin sanoo Herra, sinun isäsi Daavidin Jumala: Minä olen kuullut sinun rukouksesi, olen nähnyt sinun kyyneleesi. Katso, minä parannan sinut: jo kolmantena päivänä sinä menet Herran temppeliin. 6 Ja minä lisään sinulle ikää viisitoista vuotta. Ja minä pelastan sinut ja tämän kaupungin Assurin kuninkaan käsistä. Minä varjelen tätä kaupunkia itseni tähden ja palvelijani Daavidin tähden.'" 7 Ja Jesaja sanoi: "Toimittakaa tänne viikunakakkua". Niin he toivat sitä ja panivat paiseen päälle; ja hän parani. 8 Ja Hiskia sanoi Jesajalle: "Mikä on merkkinä siitä, että Herra on parantava minut, niin että minä kolmantena päivänä voin mennä Herran temppeliin?" 9 Jesaja sanoi: "Tämä on oleva sinulle merkkinä Herralta siitä, että Herra tekee, mitä hän on sanonut: varjo kulkee kymmenen astetta eteenpäin tahi siirtyy kymmenen astetta takaisin". 10 Hiskia sanoi: "Varjon on helppo pidetä kymmenen astetta. Ei, vaan siirtyköön varjo takaisin kymmenen astetta." 11 Silloin profeetta Jesaja huusi Herraa, ja hän antoi varjon Aahaan aurinkokellossa siirtyä takaisin kymmenen astetta, jotka se oli jo laskeutunut. |
||
