Keskustelu
| Ansassa | työpaikka | 6.3.2011 10.53 |
| Haluaisin saada työpaikan joka olsi minulle sopiva. Nykynen työni on ruumiillisesti ja henkisesti liian raskas. Olen jo kerran palanut loppuun tässä hommassa. Nyt ottaa todella lujille ei voi selvitä kun päivästä kerrallaan ja sekin tuottaa vaikeuksia. Pyydän esirukouksia että saisin vielä työpaikan johon ruumillinen ja henkiset voimavarani riittävät. Eläkkeelle en vielä pääse, työikään on jäljellä yli 10-vuotta. Herra näkee hätäni ja ahdistukseni, Yksityiselämän puolella on myös paljon ahdinkoa ja taloudellinen pärjäämine myös pelottaa. |
||
| hannu | Re: työpaikka | 7.3.2011 0.15 |
| Koko maailman tilanne näyttää uhkaavalta ja sekavalta. Raamattu kehottaa muistamaan Jeesusta Kristusta. Hänen puoleensa saamme käntyä pienissä ja isoissa ongelmissa. Hän antaa avun ennemmin tai myöhemmin. Tärkeintä on, että syntimme ovat anteeksi annetut ja saamme elää rauhassa Jumalan yhteydessä. "Daavidin virsi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti."(Psalmi 23) Jeesus Kristus on voimallinen vapauttamaan kaikenlaisista ansoista ja kahleista - tänäänkin. Hän on myös luvannut johdattaa niitä ihmisiä, jotka rukoillen kulkevat. |
||
