Keskustelu
| pohdiskeleva | Kiusaava tilanne | 19.2.2011 11.58 |
| Minua on kiusannut jo jonkun aikaan eräs asia. Tuntuu kuin kuvittelisin asioita ihmisistä, tai sitten vaistoni vain kertoo jotain. Tämä on epäselvä tilanne silti minulle. Olen epäileväinen rakastamaani ihmistä kohtaan, mutta en sillä tavalla että osoittaisin sen vahvasti hänelle. Meillä on mennyt hyvin, mutta sitten kun tulee päiviä että ei voidakaan nähdä, alan heti kuvittelemaan että hänellä on toinen ja pettää minua. Saan selityksinä kuulla että kaipaa välillä yksinoloa. Toinen asia mitä mietin melkein koko ajan, niin yhteydenotto hänen kohdaltansa on hyvin heikkoa. Melkein se olen minä joka aina kysyy "mitä päivään kuuluu". Olen allapäin kun en ole torstain jälkeen kuullut hänestä mitään, mitä puuhaa jne. Minusta olisi mukavaa saada edes yksi viesti päivässä, ei muuta tarvita. Odotankin häneltä yhteydenottoa, mutta pieni pelko on sisälläni onko tässä jotain muuta meneillään. Herra anna minulle vastaus tähän asiaan. En tahdo että minua voidaan käyttää hyväksi. Olen stressanut asiaa niin paljon, että vastustuskykyni petti, ja sairastuin flunssaan. Haluan parantua pian. |
||
| Anceliga | Re: Kiusaava tilanne | 19.2.2011 14.40 |
| Hei pohdiskeleva! Ehkäpä sinun kannattaisi keskustella näistä mietteistä avoimesti kaverisi kanssa, niin selviäisi, oletteko samalla tasolla seurustelunne suhteen. Yksikseen kun asioita miettii, saattavat ne saada suuremmat mittasuhteet, kuin mistä oikeasti on kysymys. Avoimuus ja rehellisyys ovat suhteen tärkeitä rakennuspalikoita, jotta se voisi kestää myös tulevaisuudessa. Rukoillaan yhdessä, että Herra auttaisi teitä selvittämään asiat ja tapahtuisi Hänen tahtonsa. |
||
