Keskustelu
| Jaksamaton äiti | Väsynyt | 28.11.2010 15.07 |
| Olen loppu, uupunut ja ahdistunut. Käyn töissä,mutta silti rahat eivät riitä edes velkojen maksuihin, nekin menevät perintään. Elämä on täyttä ahdistusta. Rakastan lapsiani ja meistäni ja läheisiäni, vaikka olenkin huono äiti,vaimo ja lähimmäinen. Rakastan Jeesusta, vaikka en ole hänelle arvollinen. Kaipaan uskonelämää jossain kodin ulkopuolella, mutta kun en ole töissä,olen nuorempien lasteni kanssa, enkä pääse oikein mihinkään lähtemään mieheni tehdessä töitään. Olen uupunut, loukussa ja niin loppu,että en enää jaksaisi elää tällaista elämää. Olen rukoillut ja rukoillut,toivonut ja uskonut,että kyllä Hän minua kuulee. En ole kelvollinen Hänelle. Voisitteko te rukoilla puolestani ja kanssani. Auta Herra jo minua. Sinulle kaikki on mahdollista. Vapauta tästä taakasta, ole armollinen. |
||
| hannu | Re: Väsynyt | 29.11.2010 0.02 |
| Puhut aivan minun suullani. Meillä on velkavankeus kestänyt noin 20 vuotta! Välillä on ahdistanut kovasti. Ilman Jumalan ja Jeesuksen apua emme olisi selvinneet. Nyt, siis vasta nyt, ovatkin asiat lähteneet "rullaamaan". Saimme paikallisesta pankista lainan pienellä korolla ja maksoimme kaikille velkojille velat pois. Nyt meillä on vain yksi laina pienellä korolla ja se näyttää hoituvan kun olen saanut töitäkin. Ja kaikkein tärkeintä on, että niiden masentavien ja ahdistavien uhkaus/perintäkirjeiden tulo on loppunut. Ystäväni, kaikesta kokemastasi huolimatta Jeesus Kristus rakastaa sinua! Usko pois! Sinä olet Hänelle arvokas! "Eivät terveet tarvitse parantajaa." "Sitä, joka Minun tyköni tulee, Minä en heitä ulos." Olisiko sinulla mahdollisuutta kokoontua vaikkapa jonkun ystäväsi kodissa. Ei siellä välttämättä mitään super-ihmisiä tarvita. Riittää, että on koolla yksikin sellainen, joka ymmärtää ahdinkosi ja tuskasi. Saatte tavallaan vertaistukea toisistanne. Myöhemmin jos jaksatte, niin voitte lukea hieman Raamattua, rukoilla ja laulaakin. Jos ei ole lauluääntä, niin voihan sitä soittaa hyvää hengellistä musiikkia äänentoistolaitteillakin. Olisi tärkeää päästä hetkeksi pois siitä liian tutusta ympäristöstä. Siis hengähtämään. : ) Meitä on täällä muutamia köyhiä, voimme rukoilla puolestanne. Tie pelastukseen merkitsee yksinkertaista turvaamista siihen, mitä Ihmisen Poika, Jeesus Kristus teki tullessaan ihmiseksi ja kärsiessään rangaistuksen kaikkien niiden puolesta, jotka turvaavat Häneen. Kristus oli kaiken kansansa sijainen. Hänen kansaansa kuuluvat kaikki ne, jotka turvaavat Häneen. Jos sinä uskot Häneen, niin Hän kärsi rangaistuksen sinun syntiesi puolesta, eikä sinua voida rangaista niistä, sillä Jumala ei voi rangaista syntiä kahteen kertaan, ensin Kristuksessa ja sitten sinussa. Jos uskot Jeesukseen, joka nyt istuu Jumalan oikealla puolella, niin saat anteeksiantamuksen juuri nyt ja sinä pelastut iankaikkisesti. Jumala ei luvannut pilvetöntä taivasta, kukkia teidemme varsille, vapautusta ongelmista ja kivuista. Jumala ei luvannut säästää meitä ahdistuksista, kiusauksista ja raskaista kuormista. Jumala ei luvannut, ettei tiellemme tulisi korkeita vuoria ja myrskyäviä meriä. Hän ei myöskään luvannut lempeää tuulta purjeisiimme eikä tasaista ajotietä. Jumala lupasi voiman elää, valoa poluillemme, lepoa aherruksen keskelle, apua kiusauksissa, pakopaikan vaaroissa, loputtoman kärsivällisyytensä ja ikuisesti kestävän rakkautensa. (Kiinalainen hengellinen laulu) |
||
| Jaksamaton äiti | Re: Väsynyt | 29.11.2010 6.17 |
| Kiitos Hannu sanoistasi. Olen iloinen,että Sinun asiasi ovat paremmalla tolalla nyt. Olen tosiaan aivan uupunut tässä tilanteessa. Koen,että en haluasi rasittaa ystäviäni tällä omalla murheellani. Eikä minulla ole yhtään ystävää, joka olisi tällaisessa tilanteessa,tai ainakaan en sitä tiedä että olisi. Siunausta Sinun elämääsi! |
||
| hannu | Re: Väsynyt | 29.11.2010 11.18 |
| Kyllä sinulla ystävä on! Ystävää Jeesuksen laista toista mistään ei löydykään. Luotansa heikointakaan ei poista, hylkää ei yhtäkään. Jeesus tuskasi kaikki tuntee, painot kuormien kantaa Hän. Murheesi, riemusi saat nyt tuoda luokse tään ystävän. Kirjoitan tätä ruokatunnilla sinulle. Siinä oli Hengellisen laulukirjan laulun 84 ensimmäinen - ja kertosäkeistö. Niissä lopuissakin on hyvää sanomaa, mutta valitettavasti aika loppuu. : ( Siunausta Sinunkin elämään! |
||
