Keskustelu

entinen lähihoitajaVäärän ammatin valinnut9.11.2010 22.08
Olen monia vuosia sitten opiskellut lähihoitajaksi ja olen yrittänyt olla sen alan tehtävissä. Mutta totesin jo kauan sitten että ei minusta ole niihin tehtäviin. Jännitin ja pelkäsin virheitä, vapaa-ajallakin jo murehdin menneitä ja tulevia työpäiviä. Sielunvihollinen taisi vielä järjestää elämääni ikäviä lisäyllätyksiä kaikenlaisten hyökkäysten kautta työpaikoilla.

Muutaman vuoden kokeiltuani sitä työtä eri paikoissa ja erilaisissa tehtävissä, hakeuduin kokonaan toisenlaisiin töihin. Vaihtelevalla menestyksellä olen työskennellyt milloin minkäkin alan töissä ja hanttihommissakin.

Minua harmittaa että jos tämä asia, että olen ollut lähihoitaja, tulee keskustelussa jonkun sielunhoitajan korviin, alkaa yleensä jankkaaminen siitä että minun pitäisi vaan sinnikkäästi yrittää tehdä sen alan töitä. Tuntuu siltä kuin joku vieras sielunhoitaja tietäisi minun asiani paremmin kuin minä itse.

Enkä minä huvikseni opiskellut väärää ammattia, halusin auttaa ihmisiä, mutta minkä minä sille voin ettei minusta ollutkaan siihen. Harmittaa se, että Jumala ei estänyt minua silloin aikanaan pääsemästä opiskelemaan kyseistä ammattia. Olisi jäänyt nekin opiskelun aikaiset kiusaamiset kokematta.

Pyydän Jumalan johdatusta elämääni erityisesti työasioiden suhteen.

hannuRe: Väärän ammatin valinnut9.11.2010 23.11
Hei,
meille tuli töihin lähihoitaja (nainen), ja hän on oppinut tämän uuden ammatin. Hänellä ei ole ollenkaan sellaisia ennakkoluuloja, kuin mitä meillä miehillä on. Aivan kateellisena katselen hänen vakaata työskentelyä nyt tässä uudessa ammatissa. Hän on tosi hyvä asiakaspalvelija!

Hyvä ystävä, et sinä ole turhaan sitä koulutusta käynyt. Tulet vielä huomaamaan sen! Sinua valmennetaan. Seuraa rohkeasti sitä johdatusta, jonka Jumala sinulle antaa.

Jos sinua on kiusattu, niin sinä voit auttaa myös kiusattuja. Vain sinä ymmärrät ne tuskat ja ahdistukset mitä kiusatut ovat joutuneet kestämään.

Minulle tulee voimakkaasti sinun kohdallasi laulu: Särkynyt saviruukku. Yritän etsiä ne sanat sinulle.

Rohkeutta!

hannuRe: Väärän ammatin valinnut9.11.2010 23.15
Ja tässä tuo laulu:

Saviruukku (sanat: Liisa Pukkila)

Olen särkynyt saviruukku,
pala palalta murtunut pois.
Vain ihmettelin ja itkin,
en en millään murtunut ois.
Sinä Herra minut murskasit,
vaan talletit kaikki palat.
Niin paljon minua rakastit,
tahdoit uutta kokonaan.

Anna savelle uusi muoto,
tee minusta uusi ruukku.
Niin rakkautesi nyt näytät,
taas murtunutta käytät.
Tahdon kertoa särkyneille,
ei siruja heitetä pois.
Kallista halpa savinkin
Mestarin kädessä ois.

Jumalan siunausta, varjelusta ja johdatusta sinulle toivottelen!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: