Keskustelu
| Leivän syrjässä kiinni | Jumalan johdatusta kaipaava | 19.10.2010 22.16 |
| En osaa enkä jaksa edes luetella mitkä kaikki asiat ahdistaa. Menneisyydessä on sattunut kaikenlaista. Ei tahdo jaksaa innostua asioista kun niin monta kertaa on ollut ikäviä yllätyksiä. Ajattelen tässä nyt lähinnä työasioita. Lapsuudessa ja nuoruudessa, kotikasvatuksessa annetut eväät varmaan osaltaan ovat vaikuttaneet siihen että häpeän tunne on hyvin usein läsnä. Pyydän Jumalan johdatusta, että Hän avaa minulle oikean oven tai oikeat ovet ja sulkee väärät. En tahtoisi kolkutella väärille oville ja pyydän oikein selkeää johdatusta. Olen hakemassa töitä osa-aikaisen työni lisäksi. Mieluiten minulle mittatilauksena tehtyä paikkaa. :) Kaikkiin töihini pyydän menestystä ja hyviä ihmissuhteita työpaikoille. Kiitän rukoustuesta. |
||
| hannu | Re: Jumalan johdatusta kaipaava | 19.10.2010 23.32 |
| Hei, Jostain kumman syystä en pääse millään nukkumaan ennenkuin olen jotakin sinulle kirjoittanut. Minulla ei ole sinulle mitään, mutta Jumalalla on. Raamattu opettaa meitä, että "Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee. (Matt.4:4)" Pöytälaatikosta kolahti kirja käteen ja sen nimi on: Jumala Puhuu. Seuraava teksti on lainattu siitä. Tekstiä on pitkästi. Toivon kuitenkin, että se avaisi sinulle niitä "solmukohtia" ja muutenkin rohkaisisi sinua elämän tiellä. HÄPEÄ JA ITSESYYTÖKSET Niin usein Minun on suojeltava opetuslapsiani heidän omalta pilkaltaan ja moittimiseltaan. Pietari ei olisi koskaan tehnyt Herran työtä, hänellä ei olisi ollut rohkeutta enää elää Jumalalle, ellei Herra olisi kietonut häntä hellään rakkauteensa. Kristuksen ei tarvinnut suojella häntä Isän vihalta - onhan Hän rakkaus - ei vihollisten pilkalta eikä ystävien kaunalta. Ei, vaan Pietari piti suojella hänen omalta vihaltaan. Tänäkin päivänä seuraajani häpeävät, syyttelevät ja halveksivat itseään, heikkoa omaa minäänsä. Heidän tarkoituksenaan oli olla luja ja rohkea. Herran puolesta. Mutta sitten Minun on suojeltava heitä rakkauden kilvellä; muuten heillä ei ole rohkeutta taistella ja voittaa. Mutta näin on oltava - ihmisen on nähtävä, millainen hän on, häpeän ja itsesyytösten täytyy tulla. Tämä on eräs kehityksesi aste, mutta vain aste. Mitä hyötyä perhosella olisi kirkkaista siivistään, jos se aina olisi sidottu maahan, ruman menneisyytensä ajatusten painamana? Niinpä sanon sinulle, että sinä et saa hetkeäkään jäädä miettimään menneitä syntejäsi, et viipyä virheissäsi ja erehdyksissäsi, et pohtia pahoja tapojasi. Olethan saanut anteeksi. Onhan Kristuksen veri pessyt pois syntisi. Olethan uusi luomus Hänessä. Miten käy juoksijalle, jos hän kaaduttuaan jää tutkimaan paikkaa, mihin hän kompastui ja itkee siinä viivytystä? Annan siis sinulle käskyn - älä katso taaksesi. Salli itsellesi ja kaikille, jotka olet tavannut, tästä päivästä lähtien uusi alku. Älä muistele heidän syntejänsä, älä omiasi. Niiden muisteleminen on pettymyksen vastavirta, joka estää uimaria. Kun opetuslapset lähetettiin matkalle ilman sauvaa, ilman kahta vaippaa, ilman rahaa, sillä oli kirjaimellisen lisäksi myös kuvannollinen merkitys. Elämän matkalla on heitettävä pois kaikki epäoleellinen. Työnnä syrjään kaikki esteet, toisten epätäydellisyys - oma epäonnistumisen tunne. Matkusta ilman taakkoja, kevein sydämin, sillä keventyneellä sydämellä on painavaa sanottavaa. Lapseni rakastan sinua. (Lainattu kirjasta Jumala puhuu, Kuva ja Sana 1976, sivut 130 ja 131) |
||