Keskustelu

kirjava työhistoriaEttä Jumala selvittäisi aiheuttamani sotkut27.6.2010 18.12
Kiitos TV7:n hyvistä ohjelmista jotka ovat siunanneet minua viettäessäni yksinäistä Juhannusta.

Olen ollut pitkään uskossa, tosin seurakuntayhteys tällä hetkellä puuttuu vaikka yhtä seurakuntaa olen "sillä silmällä" seurannutkin.

Minussa on rikkinäisyyttä joka on usein ilmennyt vaikeuksina työpaikoilla, josta johtuen työhistoria on ollut aika värikäs, työttömänä tosin en ole paljon ollut. Tahallani en ole hyppinyt vaan on ollut "pakko" lähteä. En tiedä onko tällainen elämä rikos muuta kuin työvoimaviranomaisten mielestä, mutta heitä olenkin vältellyt ja ollut omatoiminen. Mutta pikkuhiljaa huomaan että ikä alkaa haitata ja varmaan lama-aikakin hankaloittaa töiden löytymistä.

Jumalan johdatusta ja viisautta olen pyytänyt kun olen ratkaissut minkä työpaikan otan, mutta lähimenneisyydessä on jo monta epäonnistunutta yritystä ja tuntuu kuin olisin sittenkin valinnut väärin.

En pysty muuttamaan itseäni, vaikka haluaisin olla samanlainen kuin ystäväni jotka junnaavat vuosikausia työpaikoissaan - jotkut suoranaisissa työpaikkahelveteissä (toinen äärimmäisyys - ei sekään hyvä asia). Ala jossa olen viime ajat työskennellyt on myös sellainen missä aika paljon on vaihtuvuutta.

Pyydän että Jumala selvittää nämä sotkut joita työasioissani on ja että minulle löytyy sopiva työpaikka ja toimeentulo vaikka loppuelämäksi - toivon ettei enää tulisi pakkoa vaihdella jatkuvasti työpaikkaa.

Jos olen valinnut väärin niin Jumalalle on mahdollista kääntää tilanteita ja pyydän että Jumala selvittäisi elämäni palapelin.

sisarRe: Että Jumala selvittäisi aiheuttamani sotkut29.6.2010 11.09
Jumala auttaakoon sinua tavallaan. Olkoon sinulle armollinen. Rakkaudella hän sinua ohjatkoon.

Siunausta!

kirjava työhistoriaRe: Että Jumala selvittäisi aiheuttamani sotkut11.7.2010 20.19
Kiitän rukouksista!

On mahdollista että pääsen elokuun puolivälin jälkeen uuteen työpaikkaan. Mutta tarvitsen kesän ajaksi työtä, olen viettänyt nyt muutaman viikon palkatonta lomaa, kiitos siitä Jumalalle koska olen saanut käydä hengellisissä tilaisuuksissa ja tehdä kotihommia. Mutta rahat on loppu! Kellariin tuli vettä sateiden aikaan ja tavaraa piti viedä roskiin.

Pyydän siis että raha-asiat järjestyvät ja kaikki laskut saan ajallaan maksetuksi. Jumalan selkeää johdatusta kaikkiin työ- ja raha-asioihini että oikeat ovet avautuvat ja väärät sulkeutuvat. Siunattua kesää!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: