Keskustelu

köyhätkö kyykkyyn?????Elämä on...20.5.2010 21.23
Selvisi että olemme asuneet hometalossa...ja lapsellani astmaattinen yskä, lääkityksellä. Tämä tästä nyt vielä puuttui! Milläs rahalla nyt uusin irtaimiston, ja kun rutiköyhä yksinäinen olen muutenkin. Uuteen asuntoon ei voi homeitiöisiö kalusteita viedä - leviävät muuten.
Voi tätä elämää. Itkin pitkän lohduttoman itkun päivällä ja kysyin Jumalalta miksi. Eikö ole koetellut jo tarpeeksi. Ongelmia on nyt kasapäin taas! Tuntuu ettei jaksa edes rukoilla...jospa jollakin on parempi yhteys Korkeinpaan.

HannuRe: Elämä on...20.5.2010 23.09
Hei,
en ole kokenut em. asiaa noin läheltä. Mutta työpaikalla oli hometta ja se aiheutti useille vakavia terveydellisiä haittoja. Olen lukenut Maijaliisa Hiekkasen kirjan, taisi olla nimeltään Hometalo. Jos vain löydät sen kirjan jostakin, lue se. Se asia on varmasti raskas. Tiedän erään hyvissä varoissa olevan yrittäjän, hän kohtasi homeongelman, mutta hänen mielensä masentui niin, että hän tuli työkyvyttömäksi.
Varmaan on hyvä, ettei ihmisen tarvitse muistaa kovin pitkään elämänsä aikana kokemiaan surullisia asioita. Jumalakin neuvoo sanassaan jättämään kaikki murheet hänen päällensä. 1Piet.5:7.
Jeesus sanoi: "Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa" Matt.6:27.
"Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta" Jes.43:2.
"Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista" Ps.34:20.
Ystäväni, pysy rauhallisena. Älä kadota Toivoasi näissäkään tilanteissa. Jos suinkin jaksat, niin kiittele Jeesusta Kristusta ja Hänen valtasuuruuttaan. Hän on Kuningas! Tulet huomaamaan, että Hän ei ole sinua hyljännyt. Hän tahtoo sanoa sinulle tänään: "Minun armossani on sinulle kyllin".

Sinua siunata tahdon...

- hannu

Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan...Re: Elämä on...26.5.2010 10.48
Arjessa monet ongelmat saavat pelon ja ahdistuksen valtaan, uupuneeksi ja silloin kysyy Jumalalta miksi koettelet? Pelko meinaa saada ylivallan, mutta Jeesuksessa ja rukouksessa pysyen saat kokea armahduksen.

Katsoin Tv 7 netissä, ja sieltä Markku Koiviston kertomusta Haitin matkasta. Hänen sanat puhuttelivat minua oman arkeni keskellä; "Mikä tahansa sinun kipusi, ongelmasi on näinä lopun aikoina, jos annat luvan, Jumalan Henki tekee sinusta sotaratsun.

Etsivä löytää...(sama kirjoittaja kuin köyhätkö kyykkyyn???)Re: Elämä on...26.5.2010 15.14
Eli edelliseen vielä lisäten; näin löysin Jumalan johdatuksella taas lohdutusta ja rauhaa arjen ongelmien keskellä käydessäni tuolla tv 7 sivustolla. Sain Korkeimmalta rauhaa ja varmuutta tähän hetkeen.

HannuRe: Elämä on...27.5.2010 8.30
Hei Ystävä!
Kiitos ja ylistys Herralle kaikesta!
"Vaikka minä vaellan ahdistuksen keskellä, niin sinä virvoitat minut. Sinä ojennat kätesi minun vihamiesteni vihaa vastaan, ja sinun oikea kätesi auttaa minua.
Herra vie minun asiani päätökseen. Herra, sinun armosi pysyy iankaikkisesti; älä jätä kesken kättesi työtä." (Psalmi 138: 7, 8.)

Sinua siunata tahdon...

-hannu

Maijaliisa H.Re: Elämä on...8.3.2011 9.54
Hei! Surffailin netissä ja sattui tämä ketju vastaan! Niin, olen tuo Maijaliisa H. joka kirjoitti kirjan, toisen, kolmannenkin - hometaloasiasta. Nyt? Se, ja monet käsitt'ämättömät koetetukset ovat menneet ja on uusi vaihe! Usko koetellaan tulessa, ja Jumala päättää millaisia net "tulet" ovat!
Kun katsomme Herraan ja luotamme Häneen niin, ettei edes "hiuskaan katoa" Hänen tietämättään, -- niin jaksamme! Uudet tuulet voivat puhaltaa. Kohtalot voivat kääntyä, koska HERRA HALLITSEE kaikkea. Tekstejäni voi luke mm. sivuilla www.suomistory.com ( = profeetallista asiaa, suolaista sanomaa...) www.hopedoor-fin.vuodatus.net (= toivon ja uskon sanoja) sekä www.elämänlaulu.com ( = infoa iloisesta laulupalvelustani jota nyt toimitan!)

Siunausta ja voimia kaikille! - maijaliisa



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: