Keskustelu
| end of all hope | tuskaa täynnä | 17.5.2010 21.33 |
| Välit ovat erittäin huonot vanhempiini. Heillä on tapana puuttua liikaa henkilökoht. asioihin. Ovat aina pahinta pelkäämässä, ja hyvin epäileväisiä kaiken suhteen. Olen kärsinyt tästä liian monta vuotta, ja muutosta ei tunnu tapahtuvan. Herran apua tarvitaan, sillä en kestä elää tämän tuskan kanssa. Koen olevani alistettu jollakin tapaa.. minulla ei ole ns. "vapautta" tehdä omia päätöksiä, koska joka asiaan ottavat kantaa ja puuttuvat voimakkaasti asiohin. Oppisivat luottamaan minuun. Herra pelasta ja vapauta minut tästä tuskasta. |
||
| samantapaisia kokemuksia... | Re: tuskaa täynnä | 17.5.2010 22.21 |
| Asutko miten lähellä vanhempiasi? Miten he pääsevät niin paljon puuttumaan asioihisi? Oletko vielä nuori vai jo aikuinen ihminen? Välimatka auttaa joskus, tosin väärät siteet eivät pelkällä välimatkalla katkea. Jonkinlainen irrottautuminen pitäisi tapahtua. Oletko lukenut Seppo Jokisen "Äiti päästä irti" tms. kirjoja? Itselläni on joskus myös ollut samantapaista ongelmaa. En ole osannut fiksusti ratkaista sitä vaan olen ollut pitkään pitämättä yhteyttä ja se on auttanut puheenaiheiden pysymiseen vähemmän henk.koht. tasolla ja yleensäkin yhteydenpidon harvenemiseen. Aina pelkkä rukous ei auta vaan joutuu keskustelemaan asioista tai laittamaan rajoja tai vaikka katkaisemaan yhteys jos on kovin vaikeaa. Mutta tietysti rukoileminen on aina hyväksi ja Jumala voi auttaa näissä asioissa. Pyydetään Jumalan apua että saat viisautta miten nämä asiat pitää hoitaa ja että Jumala ottaisi myös vanhempasi hoitoonsa ja antaisi ymmärrystä. |
||
| end of all hope | Re: tuskaa täynnä | 18.5.2010 15.48 |
| Olen täysi-ikäinen nuori aikuinen. Sanotaan että alle 30-v. Tänään sitten isäni katkaisi välit minuun, ja ihan siksi, että ei hyväksy sitä asiaa että esim. seurustelen. Isäni häpeää minua, ja sanoo olevansa todella pettynyt minuun, eikä anna sitä anteeksi. Hirveä olo kerta kaikkiaan. Vanhempani eivät ole tavanneet kaveriani koskaan, eivätkä edes suostu. Tuomitsemassa ovat kyllä aina. Suurin ongelma tässä on ikäero, mikä heitä huolestuttaa. Äitini kanssa olen kylläkin väleissä, mutta isäni ei suostu olemaan väleissä kanssani ennenkuin olen hylännyt suhteen. En voi valita molempien väliltä, koska välitän myös ihmisestä, jonka kanssa olen. Kumppanillani on tällä hetkellä taloudellisesti tiukkaa.. siitäkin tuomitsevat. Herra auta. Olen aivan maassa. Minun on annettu ymmärtää ettei minulla ole ihmisarvoa, ja olen ilmeisesti pilannut sitten itseni. Kamalaa tekstiä, mutta en silti ajattelisi noin. |
||
| seikku | Re: tuskaa täynnä | 18.5.2010 18.28 |
| Rukoilen puolestasi ja vanhempiesi puolesta. Muista aina,että olet arvokas ihminen,sanoi kuka tahansa mitä tahansa. |
||
| ei ehkä ihan samantapaisia ongelmia... | Re: tuskaa täynnä | 19.5.2010 10.35 |
| Kaikkea ei voi saada. Jos isäsi katkaisi välit niin eihän sille voi sitten mitään, pitää kunnioittaa hänen päätöstään. Anna hänen olla rauhassa. Ihmisarvosi tuskin on mihinkään kadonnut. Sitä nyt vaan tapaa milloin missäkin erilaisia väheksyjiä ja mitätöijiä - valitettavasti myös omassa kodissa. (Minullekin äiti joskus huusi että "sinusta ei tule ihmistä milloinkaan". Tuosta on kauan ja olin silloin murrosikäinen ja hiukan kapinoin vanhempien alistamista vastaan mitä he eivät ole koskaan hyväksyneet). (Minulla oli joskus vähän toisenlainen ongelma. Koin aina että vanhemmat eivät pitäneet minusta ja sitten kun tapasin mieheni (ex-mies), niin vanhemmat ihastuivat tähän mieheen. Tulin vanhemmille vaan katkerammaksi tästä. Lopulta miehelle tuntui olevan tärkeämpiä työtoverit ja sukulaiset kuin minä. Sitten kun erosimme niin äitini heti oli huolehtimassa että miten se ..... pärjää? Jäin eron jälkeen tosi yksin, siitä on tosi kauan jo. Jonkun verran uskoontulon jälkeen on välit korjaantuneet mutta eivät ole erityisen sydämelliset ja yhteyttä pidän aika harvoin jo välimatkojen takiakin). Joskus vanhemmilla voi olla itsellään tai suvussa on voinut olla jotakin mikä liippaa läheltä sinun nykyistä tilannettasi - jolloin tekee liian kipeää olla edes tekemisissä. Aina aikuiset ihmiset ei osaa eikä jaksa käyttäytyä ihmisiksi, valitettavasti. Oletteko muuten uskossa? En malta olla suosittelematta taas yhtä kirjaa. Ira Heilveilin "Sukulaissuhteet solmussa" kirjassa kerrotaan mm. siitä miten erilaiset ihmissuhdeongelmat ovat toistuneet samassa suvussa... Rukoilemisiin. |
||
| end of all hope | Re: tuskaa täynnä | 19.5.2010 16.12 |
| Hei, Olen uskossa vahvasti. Rukoilen tietenkin, että asiat selviää. Tapahtukoon Herra Sinun tahtosi. Voisin lukea nuo kirjat, joita suosittelet. Onhan se totta, että elämässä ei asiat mene aina siten kun haluaisi. Tänä aamuna isäni otti kuitenkin yhteyttä. Juteltavaa ja selvitettävää riittää, mutta kun en haluasi keskustelun menevän aina riitelyyn ja väittelyyn. Liika suojeleminen ei välttämättä ole hyväksi. En halua todellakaan haavoittaa itseäni, mutta ahdistava olo painaa mieltäni, ja pahemmaksi menee jos sopua ei synny. |
||
| puolesta rukoileva | Re: tuskaa täynnä | 19.5.2010 19.49 |
| Ymmärrän tilannettasi. Sinun täytyy olla itsesi vuoksi erityisen vahva ja venyvä. Se varmasti saattaa tuntua hyvinkin ahdistavalta. Vanhempienhan täytyisi olla "venyviä", suvaitsevaisia, antaa lapsellensa oma tila, oma polku elämässä kolhuinee. He voivat aina antaa neuvoja ja tukea, mutta sinä teet ratkaisut itse hyvässä ja pahassa. Aina ei valitettavasti näin ole ja se on surullista ja raskasta. Itselläni on myös kokemuksia/tunteita samankaltaisista tilanteista. Perhesiteet ovat joskus vaikeita asioita...antaa neuvojakin. Pahinta siinä on kun monia itsestään selviä asioita joutuu vuosienkin pästä selvittämään. Koeta tehdä isällesi selväksi, että olet aikuinen ja teet omat valintasi, ja hänen ei auta kuin hyväksyä se. Sano että sinun täytyy itse tehdä omat virheesi kuin myös onnistumisesi. Hän toki saa mielipiteensä sanoa, mutta rakentavassa ja kunnioittavassa mielessä. Se vähintäänkin häneltä vanhempanasi vaaditaan. Jos ei siihen kykene ja haluaa välit laittaa poikki se on hänen valintansa ja se varmasti myös on joskus hänen "edessään". Kyllä minä koen että vanhemmilasi on aika iso vastuu teidän väleistänne ja pitääkin olla. Älä liikoja itseäsi syytä ja itseltäsi vaadi. Tee niin kuin sydän sanoo ja rukoile Jumalan apua. Minä rukoilen myös puolestasi. Toivon sydämmestäni että vanhempasi saisivat ymmärryksen ja viisauden sydämmeen, kuin myös sinäkin. Itse tarvitsen myös samoja asioita tälläkin hetkellä elämässäni. |
||