Keskustelu
| Hyvä mieli on kuin ainaiset pidot | Hyvää mieltä pyydän | 2.2.2010 23.10 |
| Olen ollut tänään alakuloinen ja vihainen. Työtoveri ärsyttää ja töissä on vaikeaa. Tänään olisi pitänyt maksaa vuokra mutta ei ollut rahaa riittävästi. Kymmenykset olen maksanut, miksi Jumala ei siunaa taloudellisesti edes sen verran että saisin laskut maksettua ajallaan? Olen ymmärtänyt monista opetuksista että kymmenykset tulee maksaa ja maksan kyllä ne mielelläni, mutta tuntuu pahalle kun rahat ei riitä välttämättömiinkään menoihin. Ennen kaikkea haluan pois tämän alakuloisuuden ja kiukun ja haluan saada tilalle hyvän mielen. Jumalan selkeää johdatusta elämääni ja menestystä töissä ja ihmissuhteissa. |
||
| Anceliga | Re: Hyvää mieltä pyydän | 3.2.2010 23.18 |
| Hei ystävämme! Jos yhtään lohduttaa, voin sanoa, että et ole yksin noiden rahaongelmiesi kanssa. Tänä päivänä aika monella on sama tilanne ja kaikilla ei ole edes työtä. Helppoa elämää meille ei ole luvattukaan, mutta Jumala on kuitenkin luvannut pitää omistaan huolen. Luotetaan siihen ja rukoillaan yhdessä, että Herra ohjaisi sinua näissä raha-asioissa parempaan tilanteeseen. Luuk. 6:19-23 Ja kaikki kansa tahtoi päästä koskettamaan häntä, koska hänestä lähti voima, joka paransi kaikki. Ja hän nosti silmänsä opetuslastensa puoleen ja sanoi: "Autuaita olette te, köyhät, sillä teidän on Jumalan valtakunta. Autuaita te, jotka nyt isoatte, sillä teidät ravitaan! Autuaita te, jotka nyt itkette, sillä te saatte nauraa! Autuaita olette te, kun ihmiset vihaavat teitä ja erottavat teidät yhteydestään ja herjaavat teitä ja pyyhkivät pois teidän nimenne ikäänkuin jonkin pahan-Ihmisen Pojan tähden. Iloitkaa sinä päivänä, riemuun ratketkaa; sillä katso, teidän palkkanne on suuri taivaassa; sillä näin tekivät heidän isänsä profeetoille. |
||
| Hyvä mieli on kuin ainaiset pidot | Re: Hyvää mieltä pyydän | 11.2.2010 21.04 |
| Kyllä tiedän että en ole yksin rahahuolieni kanssa. En silti jaksa iloita niistä. Työasiani ovat (taas kerran) ihan sekaisin, en jaksa edes niitä tässä alkaa selostamaan, Jumala tietää. Pyydän että Jumala ohjaa valintojani etten tekisi isoja tyhmyyksiä. Moni ongelmani helpottaisi jos saisin jostakin rahaa. Ennen kaikkea pyydän oikeaa mielen laatua ja tyytyväisyyttä olosuhteisiin nähden. Kiitos kaikille ja siunausta. |
||
| Hyvä mieli on kuin ainaiset pidot | Re: Hyvää mieltä pyydän | 18.2.2010 23.17 |
| Tarvitsen viisautta keksiä miten ja mistä voisin saada lisätuloja pian! Rahat todella vähissä ja seuraava tili on hyvin pieni ja siihen on vielä aikaa. Töihin menestystä ja Jumalan kokonaisvaltaista johdatusta elämääni, hyvää mieltä. |
||
| Saaronin kukka | Re: Hyvää mieltä pyydän | 19.2.2010 9.29 |
| Olet Herramme edessä alttarilla =) Hän on luvannut antaa viisautta kun sitä pyydämme, kuuntele siis sydäntäsi.. Kiitetään Herraa Hänen vastauksestaan! |
||
