Keskustelu
| epäonninen | vastoinkäymisiä | 4.1.2010 22.26 |
| Olen ollut jo pitkään masentunut.. Rintaan ja mahaan pistää jatkuvasti. Tuntuu ettei kukaa osaa auttaa, vaikka olen asioista yrittänyt puhua. Haluan vielä avautua Herralle. Tosiaan, niinkuin otsikko jo kertoo, vastoinkäymisiä on ollut lapsuudesta saakka ihan tarpeeksi. Olen ollut pahasti koulukiusattu.. Minua on myös yritetty hyväksi käyttää eri tavalla, ja moni tuntuu yrittävän hyötyvän minusta jopa työasioissa. Olen huolissani omasta itsesuojeluvaistostani. Rakkauselämä ei kukoista, "selkään puukottajia" mahtuu liikaa. Olen henkisesti rikki. Joka ilta luen iltarukouksen ja mietin miksi Herra ei vastaa minulle? Tunteet ovat sekaisin. Ikävöin valtavasti ihastukseni kohdetta. Olisin utelias tietämään tämän toisenkin tunteista. Se helpottaisi jo paljon saada tietää missä mennään. Kunhan en onnistu taas hankkimaan "haavoja" itselleni. Siinä se pelko onkin, kun pelkää satuttavansa itseään. Asioista ei ole aina helppo jutella suoraan. |
||
| vaeltaja | Re: vastoinkäymisiä | 5.1.2010 7.01 |
| Tuollainen menneisyys jättää jälkensä. Ei ikäviä asioita ole helppoa unohtaa, pitäisi saada tilalle myös onnistumisen kokemuksia. Onko sinulla harrastuksia tai yleensä onko mahdollista tehdä sellaisia asioita joista tulet hyvälle mielelle? Itseäänkin pitäisi joskus hemmotella. Sanoohan Raamattukin että rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi - siis itseäänkin tulee rakastaa. Itselleenkin pitää antaa anteeksi. Hyvä että olet yrittänyt puhua asioistasi - ovatko nämä henkilöt olleet luotettavia kuuntelijoita? Kaikille kun ei voi kertoa kaikkea. Luotettava sielunhoitaja voisi olla hyväksi, rukoillen voisitte käydä näitä asioita läpi, mitä vaikeampia asiat ovat sitä enemmän se vie aikaa. Jumalalle voit aina viedä kaikki asiat ja Hän on aina luotettava ja ymmärtää sinut oikein. Voisitko alkaa odottaa jotakin hyvää tapahtuvan elämässäsi? Usein kun laitamme toivomme johonkin positiiviseen asiaan, näitä hyviä asioita helpommin myös tapahtuu emmekä aina odota pahinta mahdollista tapahtuvan. Itselläni on erilaisten rukousten lisäksi esillä pieni lappu jossa lukee "Odota ihmettä". Ei tuo positiivisuus itsellänikään ole mitenkään itsestäänselvää ja vaikeita unohtamisen arvoisia asioita menneisyydestäni löytyy. Mutta yritetään me jaksaa... Hyvää alkanutta vuotta sinulle ja rukoillaan asioidesi puolesta. |
||
| epäonninen | Re: vastoinkäymisiä | 5.1.2010 13.51 |
| Terve Vaeltaja, ja kiitos vastauksestasi. Rukoilen Sinunkin puolestasi, ja toivon hyvää alkanutta vuotta myös sinulle. Harrastuksia on mm. pianonsoitto. On parasta terapiaa minulle. Sinulla on lappu "odota ihmettä" ?-Kulkeeko se aina mukanasi? -Voisin yrittää tehdä samoin. Kiitos että pidätte näitä sivuja yllä, ja huomioitte meidät kaikki. Olette ihania ihmisiä. Heti tulee parempi olo, kun saa kerrottua asiat tänne. Olen samaa mieltä siitä että kaikkiin henkilöihin ei ole aina luottamista. Olenkin avautunut muutamille, ja tänne tietysti. Minusta on sanottu että olen heikko ihminen. Jos olisin vahvempi ihminen, en kokisi asiota näin voimakkaasti. Haluan toki uskoa siihen että minulle tapahtuu vielä jotain hyvää, enkä jäisi yksin. Tarvitsen ihmisen rinnalleni, joka ymmärtää minua. Yritän ajatella positiivisesti. |
||
| vaeltaja | Re: vastoinkäymisiä | 5.1.2010 18.38 |
| Tuo "odota ihmettä" lappu, en ole itse sitä keksinyt. Muistaakseni Norman Vincent Pealen kirjassa "Sen teet mihin uskot" kerrottiin perheestä jolla oli suuria vastoinkäymisiä ja kerran he löysivät lapun jossa luki "odota ihmettä". He alkoivat odottaa jotakin hyvää tapahtuvaksi ja kaikenlaista hyvää sitten tapahtuikin. Minulla on se lappu sängyn vieressä ja nään sen aamuin illoin. Jos kannan mukanani lappusia niin niillä on tapana joutua hukkaan. Olisihan se ihan hyvä pitää tuollaisia lappuja mukanakin niin ne asiat voisi helpommin palauttaa mieleen. Olen myös kirjoittanut itselleni omaan elämäntilanteeseeni sopivia rukouksia joita toistan joka päivä. On helpompi sitten huomata rukousvastaukset kun rukouspyynnöt on paperilla ylhäällä eikä jossain unohduksen yössä. Olen heikko ihminen itsekin ja kompastelen monissa samoissa vaikeuksissa monet kerrat, mikä tuntuu joskus aika tuskastuttavalta. Jumalan avulla ja toisten rukousten tukemana sitten jaksan eteenpäin itsekin rukoillen. Kiitos kun muistat rukouksin, kiitos kaikille jotka minunkin puolestani rukoilevat. Rukoilen myös sinun puolestasi. |
||
| Valma - | Re: vastoinkäymisiä | 6.1.2010 19.49 |
| "epäonninen", olet rukouksissani ja uskon, että Herra puhuttelee sinua nyt eri asioiden ja tapahtumien kautta. Kyllä Hän on kuullut rukouksesi ja varmasti sinäkin olet kokenut Hänen olevan läsnä elämässäsi. Vaikka olet elänyt ja elät ahdistusten aikaa, nekin on tarkoitettu voitettavaksi, ei yksin, vaan Jeesuksen kanssa. Tiedätkö, Herra voi parantaa kaikki haavamme ja tehdä meistä vahvempia, mutta kuitenkin, elämämme loppuun asti olemme vain erehtyväisiä ihmisiä, mutta kun meillä on usko ja pelastus, meidän elämämme saa uuden suunnan. Oletko ajatellut, että josko Herra tahtoo näyttää sinulle, että Hänellä on varattuna sinulle jotakin muuta, kuin mitä nyt sinulla on? Oletko valmis tekemään Jumalan tahdon elämässäsi? Luotatko Häneen niin paljon, että annat elämäsi Hänen käsiisi? Ristiriitaisuudet voivat syntyä tilanteistä, joissa Pyhä Henki puhuttelee sinua ja kehoittaa sinua toimimaan tai ajattelemaan toisin, mutta sinun oma itsesi/lihasi tahtoo tehdä omalla tavallasi/siten kuin sinä tahdot. Hyvä ystävä, tätä kirjoittaessani minä koe, että olemme ystäviä. Rohkenenkin sanoa sinulle; Herra kutsuu sinua -> Hän kutsuu sinua elämään ja iankaikkisuuteen! Tavataan Isän alttarin edessä rukouksin. Sinua siunaten Jeesus Kristus myöskin sinua vaeltaja siunatkoon |
||
