Keskustelu

HeiniVaikeaa28.11.2009 22.58
Tunnen olevani yksin ongelmieni kanssa. Minulla on sairaus, joka aiheuttaa kipuja ja huonosti nukuttuja öitä, työssä en tahdo jaksaa ja itku on herkässä. Olen lähettänyt työpaikkahakemuksia, mutta ne eivät ole tuottaneet tulosta. Vuokra tuntuu tuloihin nähden korkealta ja rahat eivät riitä. Tarvitsisin edullisemman ja rauhallisen asunnon.Ujona en osaa solmia uusia ystävyyssuhteita, kärsin ainaisesta yksinolosta. Joulu on tulossa ja kun minulta kysytään mitä teen jouluna en ole halukas vastaamaan rehellisesti - vietän sen yksin.

Valma-Re: Vaikeaa29.11.2009 14.06
Hei Heini!

Kiitos, että rohkaisit itsesi ja jaoit asiasi täällä Valman sivuilla.

Et varsinaisesti pyydä esirukousta, mutta koska olet kirjoittanut sivuille, uskon, että tahdot, että viemme asiasi Jumalan alttarille (?)

Tiedätkö, että rukous on valtava voima. Rukouksen kautta elämä muuttuu voimallisesti ja väkevästi, sillä rukouksen kautta Jumala tulee puuttumaan elämään. Toki ei aina siten miten itse tahdomme, vaan siten, miten Hän sen parhaaksi näkee meille. Hän ei aina vastaa siinä aikataulussu kuin me tahdomme, sillä Hän näkee kaiken ja me tiedämme vain pikkuriikkisen. Mutta kun elämme Jumalan tahdossa ja etsimme Hänen tahtoaan Jeesus Kristuksessa voimme olla varmoja, että emme ole yksin, sillä Jeesus ei ikinä hylkää meitä, jos vain tahdomme riippua Hänessä. Hän on turvasatamamme.

Hyvä Heini, sinun ei tarvitse olla yksin, jos vain tahdot, olet tervetullut joukkoomme ystävänä; juuri sellaisena kuin olet.

Pyydä Jeesusta elämääsi, pyydä, että Hän ohjaa sinut oikealle tielle.
" Rakas Jeesus Kristus, Sinä joka istut Isä Jumalan oikealla puolella. Kuule kun sinua rukoilen, kuule kun sinua anon: Herra Jeesus Kristus, tuon sairauteni sinun alttarisi eteen. Kiitos, että Sinä olet kuollut ristillä myös minun kipujeni ja tuskieni vuoksi. Kiitos, että voin tuoda sairauteni sinulle ja sanoa; auta minua! Armahda minua! Herra, sinä näet, että en jaksa, auta minua jaksamaan. Herra, katso minun työpaikkaani; onko se oikea paikka minulle? Armahda minua löytämään paikkani työelämässä, anna minulle voimia kestää ja ymmärtää mikä on Sinun tahtosi minulle.
Herra katso minun rahatilannettani; kuinka voin kestää? Herra Jeesus Kristus, johdata minut sinun tahtomallesi tielle ja opeta minua luottamaan sinuun, uskomaan sinuun. Herra mikään ei ole sinulle mahdotonta, ei mikään!
Minä uskon, että Sinä tiedät minun tuskani ja ahdistukseni. Rakas Jeesus, minä tiedän ja uskon, että Sinä voit ja tahdot autta minuakin!

Jeesus Kristus Jumalan Poika armahda minut yksinäiseltä joululta! Herra katso minun yksinäisyyteeni ja lähetä minulle Sinun valitsemasi ystävä! Kiitos, että teet niin, kiitos, että vastaat minulle!
Anna minulle voimaa ja pitkämielisyyttä odottaa Sinun ratkaisujasi, kiitos, että saan todistaa sinun ihmeellisistä vastauksistasi! Kiitos, että rakastat minua ja katsot minuun!

Isä Jumala, kiitos Pojassasi Jeesus Kristuksessa ja Pyhässä Hengessä, että voin jättää itseni sinulle ja saada syntini anteeksi Sinun Kalliin Poikasi sovintoveren kautta! Kiitos, että sinun rakkautesi riittää ja armosi kantaa minuakin päivästä päivään!
Jään Jumalani sinun suojelukseesi, totisesti, aamen.

AnceligaRe: Vaikeaa30.11.2009 0.47
Jeesus sanoo:
mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään. Ja kun sinä kerran palajat, niin vahvista veljiäsi." Luuk. 22:32

Siunausta ja voimia elämääsi!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: